Koutsin jutut ja yhteistyökumppanit

Tyttöjen alkusarjan viimeinen turnaus pelattiin Forssassa ja panoksena paikka SM-sarjaan.

Ensimmäisessä ottelussa vastaan asettui Lopen Floorball Team.  Ottelun alku oli yllättävän tasainen ja ensimmäinen maali näki päivänvalonsa vasta yhdeksännellä minuutilla. Jessika syöttää vaparin ja Tuire tämmää maalin. Toinen maali on hieno Merru kiertää maalin ja syöttää keskelle vaihdosta juuri tulleelle Jennille, joka laukoo suoraan syötöstä ajassa 11.16 2-0. Tasan kaksi minutia myöhemmin Jesu kiertää maalin takaa syöttää välillä jalalla itsellekin, yrityksen jälkeen pallo pomppii useita kertoja maalivahdin nenän edessä, mutta lopulta Jesu osuu siihen ja 3-0.

Toisessa erässä Keissut lisää johtoaan, kun Milla syöttää poikittain ja Jenna laukoo suoraan syötöstä ajassa 20.24 4-0. Ajassa  22.01 Kreetta saa hieman kyseenalaisen jäähyn. Hän kaatuu vastustajan maalin edessä ja pakki laukoo suoraan maassa olevaa Kreetta –> 2 min maasta pelaaminen. Jäähyn aikana tapahtuu se sama kuin kaksi kertaa aiemminkin tällä kaudella eli alivoima maali. Jesu ja Eve vie pelinpainopisteen väkisin vastustajan päähän ja Jesu tekee rystyltä maalin, Evelle syöttöpinna ajassa 23.34.

Kolmanteen erään lähdetiin siis 5-0 lukemista. Nostimme hieman karvausta ja yritimme pistää palloa vähän nopeammin liikkeelle. Muutos tuottaa tulosta sillä ajassa 31.33 Jesu karvaa maalin takana pallon ja syöttää maalin eteen jossa MS onetimer Repe pamauttaa välittömästi pallon maaliin. Vastustaja yrittää myös sitkeästi ja Meri joutuu rikkomaan ajassa 31.45 kahden minuutin edestä. Tällä kertaa ei tule AV-maalia vaan YV -maali kun Anna Malin tekee maalin edestä LFT:n avausmaalin. Minuutti edellisestä kun Eve kiertää maalin syöttää maalin eteen Repeltä karkaa pallo lavasta, mutta suoraan Jesulle ja MAALI 7-1. Päivän eka hattutemppu Jesulle. Seuraavaa maalia odotetaan 27 sekuntia, kun Jenna sijoittaa pompusta tilanteeksi 8-1. Seuraavaan menee 49 sekuntia kun Milla avaa poikittain Julle jatkaa kapteeni Jennille ja 9-1 ajassa 36.15. Sama kenttä jatkaa ja Jenni sooloilee 10-1 -> päivän toka hattutemppu. Seuraavaa maalia odotetaan reilu minuutti ,sillä Jesu kiertää maalin ja syöttää maalin eteen Repelle ja PAM 11-1 ajassa 38.00. Aika onkin enne seuraavaalle maalintekijälle, sillä numerolla 38 pelaava Kreetta (myöh KR) tekee elämänsä ensimmäisessä sarjapelissä maalin ajassa 41.56. Päivi syöttää poikittin ja Kreetta lämmää 12-1. Kolmastoista maali on ottelun hienoin Pate syöttää vasemmalta Veera jatkaa heti maalin eteen ja siellä on, kukas muukaan kuin KR ja 13-1 ajassa 43.43. Ottelu päättyy siis maalieroon samassa ajassa.

KOUTSIN PEUKUT

JESU 3 (3+3)

JENNI 2 (3+0)

KREETTA (2+0)

Toinen ottelu ja vastaan meille aina niin paha Piraijat, joka pelasi 11 kenttäpelaajalla ja niistäkin osa toipilaana. Meidän olisi pitänyt lähteä juoksemaan jalat vastustajalta pois, mutta kun piti säästää vielä illan kolmanteenkin koitokseen. Alku näytti hyvältä, sillä ajassa 8.07 saimme rankkarin, jonka Jessika laittoi varmasti sisään. Ajassa 10.23 Eve ottaa kaksi kertaa seinän kautta itselleen, ajaa kulmaan ja syöttää Repelle ja suoraan syötöstä   2-0.

Toisen erän ensimmäisen puolikkaan kaikki haluaisivat varmasti unohtaa sillä vastustaja iskee meidän NUKKUESSA  ja miettimässä Fosu-peliä neljä siis neljä maalia kuuteen minuuttiin ja 50 sekuntiin. Maaleja ei voi laittaa veskojemme piikkiin, sillä niin vapaasti pääsi vastustaja maalinsa tekemään. Ei auttanut aikalisäkään 2-2 tilanteessa. Onneksi kolmos ja nelosketjut jaksavat yrittää ja tekevät tärkeät maalit ensin ajassa 27.28 Jenna syöttä oikittain Saralle ja 4-3. Seuraavassa vaihdossa KR tekee Veeran laidasta passaamasta syötöstä tasoituksen ajassa 28.08. Ei ykkönen ja kakkonenkaan huonosti pelannut, mutta kun ei vaan mennyt sisään.

Kolmanteen erään lähdettiin taistelemaan. Erää pelattiin kaksi minuuttia ja 58 sekuntia, kun Jessika siirtää maltillisesti maalin edessä vielä paremmassa paikassa olevalle Repelle ja voittomaali näkee päivänvalonsa 4-5. Ajassa 38.53 Laura saa mailaan lyönnistä kakkosen. Vastustaja ottaa aikalisän, sovimme nopeasta vastaiskusta ja pyrimme ratkaisemaan alivoimalla, jos paikka tulee. Jessika karvaa pakilta pallon ja läpiajoon 4-6 ajassa 39.50 TAAS AV MAALI. Repe pamauttaa loppunumeroiksi 4-7 ajassa 42.33 syötön tarjoilee Pirkkalan Hornetti J Lindroos , joka yliäänikoneen lailla murtautuu laidasta ja syöttää maalin edustalle. NÄIN

KOUTSIN PEUKUT

REPE (2+1)

JESU (2+2)

KIIRA (varmoja koppeja)

Tunnin tauon jälkeen “loppuottelussa” vastassa FOSU, meille riittäisi tasapeli lohkovoittoon ja SM-sarjapaikkaan.

Korkealla karvauksella saimme vastustajalta hyvin pallon pois ja paineen maalille. Maalipaikat meille 10-2 ensimmäisessä erässä, mutta tulos nolla-nolla. Toinen erä oli edellisen kaltainen, erona vain se että emäntäjoukkue tekee maalin, sillä ajassa 18.26 Katariina Torosian tekee 1-0 maalin.

Kolmanteen erään pyrittiin vielä lisäämään vauhtia, vaikkakin päivän viisi alivoimaa ja kolmas peli painoi jaloissa. Lyijyt eivät kuitenkaan painaneet yhdellä. Evellä. Tyttö tekee tämmöisessä pelissä puhtaan hattutempun.

30.42 Repen syötöstä

35.47 Riinan syötöstä

41.50 Jesun syötöstä

LOISTAVAA PLIKAT

Enempää ei voi kirjoittaa ottelusta koska muistiinpanot olivat plankot pelin jälkeen, niin täpinöissäni olin.

KOUTSIN PEUKUT

EVELIINA 3 (3+0)

KIIRA 2 (varmaa peliä jälleen)

TUIRE 1 (koko päivän varmaa peliä)

Kommentointi on suljettu.