Kategoriat
Etusivu

C-tytöille kaksi tappiota Lohjalta.

SM-sarja jatkui Lohjalla 21.1 ja vastassa olivat lohko ykkönen ja kakkonen. Harjoituksissa oli ollut hyvä syke, mutta peleissä se ei näkynyt. Ekassa pelissä porvoolaiset veivät meitä lukemin 1-7. Meidän maaliimme tehomerkinnät entisille Classic pelureille Verolle ja Piialle. Veronica siis teki ekassa pelissään maalin. Hyvä niin.

Toisessa pelissä Koovee opetti meitä lukemin 2-5. Jessika teki molemmat toiseen, syöttöpinna Jennalle.

Keissuja ei näihin peleihin tarvitse antaa vaan niitä saa käymällä ahkerasti reeneissä ja pelaamalla peleissä paremmin. MUISTA niin Pelaat Kuin Treenaat.

 

Nähdään tytöt hallilla

Kategoriat
Etusivu

Uudenkaupungin parketilla käytiin tanssahtelemassa

Nuorten tyttöjen pelit jatkuivat 28.1 Uudenkaupungin Pohitullissa. Halli joka on tarkoitettu koripalloiluun eikä salibandyn pelaamiseen. Osoituksena tästä Gerald Leen jäädytetty pelipaita katossa. No siellähän pelataan missä käsketään. Ekassa pelissä vastassa tasoaan huimasti kauden aikana nostanut SBS Wirmo , jonka peli kulkee pitkälti kahden pelaajan kautta. Wirmo menikin ottelun kahdeksannella minuutilla 1-0 johtoon, mutta Päivi tasoitti maalin edustalta Roosan hienosta syötöstä ajassa 11.52. Toisen erän alkuun siskokset Kreetta ja Reetta tekee salamamaalin. Ajassa 15.44 Kr pamauttaa 1-2. Ottelu aaltoilee päästä päähän aivan ottelun loppupuolelle, mutta kumpikaan joukkue ei pysty edes ylivoimalla maalintekoon. Ajassa 45.34 nukahtaa ottelun nuorempi tuomari Mikko Laine. Pinja Isaksson ampuu ylärimaan ja tuomari levittää kätensä, viheltää sitten pilliin ja näyttää keskelle. Hetken päästä käy hän pokerilla ilmoittamaan Manelle että viivalla oli. ???!!! ja  lisää eikun takana ???!!!???. Peli päättyy 2-2 vaikka meillä vielä oli pari hyvää paikkaa lopussa.

KEISSUT

Repe 3 kovaa karvausta ja muutenkin pirteä esitys

Jellu 2 hyviä koppeja

Veera 1 varmaa peliä

 

Toisessa pelissä vastaan asettui Karhut Porista ja pelistä tuli juuri sellainen kuin odotettiin. Oltiinhan matkassa kuudella C-tytöllä joista yksi jopa -98. No ikä ei paljon merkannut kun Kaisla painoi päästä päähän kuin viitapiru. Isosiukku pelkäs penkillä pikkusen menoa. Pelissä olimme niskanpäällä kokoajan, mutta maalinteko….maalinteko. Paikkoja oli varmaan 15 maaliin , mutta kolme vaan saatiin rakennettua.  Tekijöinä Kreetta Sara ja Repe. Syöttöpisteet Repelle ja Veeralle kaksi, joka paransi tähän peliin vieläkin. Parhaana osoituksena nopea vapari puolesta kentästä. Kahdessa viimeisessä turneessa lähdetään tavoittelemaan kahdeksaa pistettä.

 

KEISSUT

VEERA 3 (huhu huh)

Kaisla 2 (hyvä peli)

Repe 1 (1+1)

 

Kategoriat
Etusivu

Toinen reissu Hani-halliin toi neljä pistettä

Neljää lähdettiin hakemaan mutta Kapa jäi kaatamatta tälläkin kertaa. Meillä pitäisi olla kaikki paikalla  ja onnistua lähes sataprosenttisesti jotta voisimme kaataa Kapan. Nyt pelattiin liian löysästi ja tulos 4-2 oli täysin oikeutettu. Puolustuspelissämme on paljon harjoiteltavaa. Jessika yllättäen teki molemmat maalit, maaleihin syötöt napsi Päivi ja Assi. Jellu torjui maalissa todella hienosti.

 

KEISSUT

JESU 3

JELLU 2

ASSI 1

 

Ekassa pelissä vastassa oli Rivonmäen Ruoska joka kaatui mahtavan kolmannen erän ansiosta 9-0 (2-0,2-0,5-0). Alussa Jellu piti parilla hyvällä torjunnalla meidät pelissä sitten maalilla tulikin välillä kylmä. Tehotytöt tässä

Jesu 3+1 ja keissuja taas 3

Heli 1 +3 keissuja 2

Jenni 2 +0 Kapulle yx keissu

Assi 1+1

Repe 1+0

Sara, KR ja Noora 0+1

Kategoriat
Etusivu

Torstairastit Saviniemessä 31.5.2012

Otsikko: Torstairastit Saviniemessä 31.5.2012
Paikka: Saviniemen louhos, Iittala
Kuvaus: Hämeen Sanomien Torstairastit järjestetään Iittalassa Saviniemen louhoksella. Ensimmäiset lähdöt klo 16.30, metsään voi lähteä vielä klo 18.30.

Opastus 130-tieltä ja Hukarin risteyksestä.

Karttamaksu: 5 euroa, Smartum-liikunta/kulttuuriseteli, tai TyKy-seteli.

Tervetuloa!
Aloitusaika: 16:30
Päivämäärä: 2012-05-31

Kategoriat
Etusivu

Ensimmäisestä Lappeenrannan keikasta 2 pistettä

C-tytöt matkasivat Lappeenrannan Joutsenon kaupungin osaan lauantaina 25.2. Matkaan lähti 1+10 tyttöä, joista osa oli enemmän tai vähemmän flunssaisia. Pelättiin mitä tuleman pitää. Bussimatka sujui aikataulussa ja vanhasta tottumuksesta löysimme upean Joutseno-hallin. Ekassa pelissä vastaan tuli sarja-jumbo BB-88, joka on ollut pitkälti taitavan Anu Raatevaaran varassa. Joukkueen mediavastaava KS kuitenkin huomasi jo bussissa, ettei Anu edusta sysmäläisiä tänään. Muutenkin huomasimme, että molemilla päivän vastustajilla oli myös normaalista poikkeava kokoonpano. Pelin alkaessa keissut ihmettelivätkin, missäs se Anu on ? Ihmettelyä kesti reilut kuusi minuuttia, kun Veera antta vaparin Roosalle ja PAM 0-1, Roosa innostuu maalistaan sen verran, että katkaisee vastustajan hyökkäykseen lähdön ja vie kulmaan, nappi syöttö Jesulle ja 13 sekuntia myöhemmin 0-2. Maali on Jesulle jo kauden 21. Edellisestä maalista kuluu 45 sekuntia, kun Ada vie pakin kahville, mutta ajautuu pieneen kulmaan. Toivotaan toivotaan yritys menee kuitenkin vastustajan kautta maaliin, syöttöpojo Piialle. Erän neljäs maali käytännössä ratkaisee pelin Milla avaa Piialle, joka jatkaa Verolle ja YLLÄTYS ex-Classic ohittaa molarin ja pitsit heiluvat. Veronican toka maali C-tytöissä Keihäälle. Haittaax she ? Toisessa erässä Kaisla syöttelee ensin Jesulle ajassa 16.36 ja pari minuuttia myöhemmin Rospelle 0-6. Roosa L taas pamauttaa henkilökohtaisella ratkaisullaan 0-7 ajassa 20.52. Kolmanteen erään tarvitaan viisi maalia ja peli menee poikki. Keihäs tarvitsee tuohon aikaa erän alusta 8 min 28 sek. 5 Maalia kuitenkin syntyy  viidessä minuutissa ja kahdessakymmenessä sekunnissa.

35.08 Rospe (Veera) keskeltä kenttää hyvä veto

33.36  Veronica (Merru) Veron toinen ????

35.16 Ada (Merru taas?) Ada ohjaa ilmasta

37.54 Kaisla (Ada) syöttö maalin takaa ja veto

38.28 Ada ohjaa tai painaa reboundin jonka Kaisla on ampunut.

Peli oli siitä harvinainen että Jusulla oli kaksi varsinaista torjuntaa, iso kiitos kuitenkin kuuluu vähä”miehiselle” vastustajalle joka jaksoi pelata käytännössä kahdella vaihtopelaajalla lähes koko ottelun.

KEISSUT

3 Kaisla 1+3 hyvää liikettä

2 Ada 3+1 taistelua siellä ja täällä

2 Roosa L 2+1

2 Rospe kax maalia

2 Jessika kipeenäkin 2+0

2 Vero 2+0 jes jes, nyt se aukes.

Toisesta pelistä totean hyvä toinen erä, ekassa erässä vauhti meillä kuin edellisessä pelissä vrt klippi. Viimeisessä katkes jo selkä. Ens kerralla sitten…… 0-5 siitä viis

http://www.youtube.com/watch?v=ha4_gVIVpEM&feature=youtu.be

Kategoriat
Etusivu

Keissujen pistepörssi

KEISSUJEN PISTEPÖRSSI

Ada Kankainen  9 + 9 =18

Jessika Lindroos  8 +7 = 15

Meri Jokinen 9 + 1 = 10

Reetta Hakala 5 + 4 = 9

Meri Mäkinen 1 + 8 = 9

Kaisla Mäkinen 5 + 4 = 9

Eveliina Leppänen 4 + 1 = 5

Kreetta Malmberg 3 + 1 = 4

Sara Westerlund 3 + 1 = 4

Jasmina Lindroth 2 + 1 = 3

Jenni Artimaa 2 + 1 = 3

Emma Taponen 0 + 3 = 3

Päivi Riutta 0 + 3 = 3

Laura Parikka 0 + 1= 1

Kategoriat
Etusivu

Keihäs terävänä Lopen turneella

Tyttöjen ykkösdivisioonan ottelut jatkuivat Lopella lauantaina 24.11. Joukkue oli ennen turnausta päässyt harjoittelemaan huonosti johtuen valkun töistä sekä erinäisistä sairaus-/loukkaantumissessioista. Se ei kuitenkaan peleissä näkynyt, sen verran rutinoitunut ja voitontahtoinen joukkue on.

Ensimmäinen peli Ruoskaa vastaan alkaa joukkuehuudolla, jonka varmasti syntymäpäivä sankari Ada muistaa. Sillä joukkue täräytti paljon onnea vaan laulun huudon sijasta. Joukkue tarjoili Adalle myös pelillisen lahjan. Merru alkoi rikkoa kananmunia ajassa 00.30 ja täräyttää todella hienon kantin maalin oikeaan kulmaan. Ajassa 6.07 sankari itse avaa sokeripaketin ja Kaisla kaataa sokrut munien joukkoon. Kun muille ei vatkaaminen maistu niin Merru tekee sen, toinen maali pakille ajassa 9.25. Vain 43 sekuntia myöhemmin pirkkalalaiset päättävät kokeilla onko vaahto jo valmista Jesu passaa ja Eve täräyttää lukemiksi jo 4-0. Päivän jäähypäällikkö Repekin kokeilee ajassa 12.51 (5-0) joko voitais jauhot jo sekoittaa, mutta ei vielä, sillä ajassa 14.31 Sara muistaa että leivinjauhot pitää sekoittaa vehnäjauhojen sekaan 6-0. Huh Huh mikä avauserä ,tennislukemat ja upeata peliä.

Lopen oma leipuri Jasmiina laittaa uunin lämpöiseksi ajassa 19.42, Repe hyvin mukana maalissa 7-0. Mestarileipuri Merru viimeistelee hattutemppunsa ajassa 22.02 8-0 (ennen pelin puolta pakille hattutemppu ei paha). Vastustaja yrittää vesittää taikinaa ajassa 22.15, mutta kolmannessa erässä sokeri-munavaahto rupeaa olemaan jo sen verran vaaleaa että Jessika kaataa jauhot Even kanssa sekaan ajassa 33.31. Jauhojen sekoittaminen ei onnistu rauhallisesti, sillä vastustaja yrittää kokoajan sekoittaa liian rajusti ja kaventaa eroa kolme kertaa ottelun viimeisellä ykstoistaminuuttisella. Ruoska tekee suuren palveluksen minulle, sillä mikään muu ei toimi yhtä hyvänä herättelijänä kuin 1-3 hävitty viimeinen erä 9-4 voitossa.

Peukut

MERRU 3 (Pakilta upeita pallottomia liikkeitä, ei yhtään omiin kentällä ollessa, olikohan muuta … ai niin se hattutemppu)

JESSIKA 2 (Töitä todella paljon niin ylös kuin alas ja 1+1)

EVE ja REPE 1 (molemmilla 1+1)

Ennen seuraavaa ottelu puhuimme pari sanaa ……… kaikesta, enkä itsekään uskonut millainen Joukkue isolla Jiillä kopista ulos tuli. Vastustaja SBS Wirmo ei varmasti tiennyt millaiset leipurit se vastaansa tulee saamaan.

Merru toteaa ajassa 1.33 että jauhot on sekoitettu hyvin, Jesu-Petteri varmistaa asian. Uunin lämpenemistä joudutaan kuitenkin odottaamaan pitkään vaikka Justiina käykin kaksi kertaa ekassa erässä tarkistamassa asian. Ajassa 20.39 uuni on lämmin, Ada avaa luukun ja Kaisla työntää kakun paistumaan. Ajassa 20.58 Repe saa komennuksen uuninpankolle, se koituu tällä kertaa vastustajan turmaksi, sillä Jenni päättää tarkastaa kakun tilan avaamalla luukun ja KR toteaa alivoimalla että ei vielä valmis. Ada Ja Jessikakin on luukulla saman jäähyn päättyessä ja tilanne 0-4 ajassa 22.59. Vastustaja yrittää varastaa juuri uunista tulleen paistoksen kaksikin kertaa ajoissa 31.07 ja 33.07 2-4. Ajassa 35.25 Päikky leikkaa kakun ja Jesu levittää kermavaahdon ja hillon 2-5. Kaisla kokoaa kerrokset ja Sara kuorruttaa kakun ajassa 38.13. Sankari itse haluaa laittaa kirsikan kakun päälle, kun ajassa 44.15 Meri M avaa purkin Aapolle 2-7.

Kirs.. ei kun KEISSUT

Sankari Itse ADA 3  (1+2, molemmat syötöt kuin Raipelta ja maali suoraan syötöstä)

JESSIKA 2 (Alas ylös, karvaus, haasto,alas, ylös ja  2+1)

KAISLA 1 (1+1 ja palloton liike loistavaa, sekä kovuus)

JOUKKUE tuhat sydäntä ja iso KIITOS…. te ootte mahtavia.

Tehot tänään

Jesu 3+2

Merru 4+0

Ada 1+3

Kaisla 2+1

Sara 2+0

Eve 1+1

Repe 1+1

Jasu 1+0

KR 1+0

Päikky 0+1

Meri M 0+1

Jenni 0+1

Kategoriat
Etusivu

Keissut emännöi 1-divisioonan ensimmäistä turnausta.

Keissut aloittivat sarjansa Lopen Floorball Teamia vastaan. Ensimmäisessä erässä näkyi harjoitusotteluiden vähyys sekä ensimmäisen turnauksen tuoma jännitys. LFT siirtyikin ajassa 2.54 johtoon, kun Ida Rantanen laukoi loppilaiset johtton. Kuittaus tuli reilu minuutti myöhemmin, kun Emma Taponen seurasi ohimenneen laukauksensa maalin taakse, kiersi maalin ja syötti maalin eteen Kaislalle, joka tasoitti ottelun 1-1. Keihäällä oli muutama hyvä paikka lisätä maalitiliään ekassa erässä, mutta huono viimeistelytaito jätti erälukemat yhteen yhteen.

Toisessa erässä tapahtuu

18.28 – 21.31 välillä Keissut maalaa kolmesti: kahdesti Jessika Adan syötöistä ja kerran Jasmiina Lindroth Meri Mäkisen syötöstä. Jesun ensimmäinen tuli ylivoimalla. Jasu taas pääsi rokottamaan entistä joukkuettaan, kun Merin pitkä syöttö löysi maalin eteen unohtuneen Jasun. Keihäs ei kuitenkaan lopettanut erässä tähän vaan ajasaa 24.46 Laura Parikka tekee Kaislan syötöstä tilanteeksi 1-5. Sitten tulee taas se kuuluisa maalin jälkeinen vaihto: vain 13 sekuntia ja tilanne on 2 -5 ??!!??. Laura tekee Emman syötöstä erän toisen maalinsa ajassa 27.37  ja tilanteeksi 2-6.

Kolmas erä pelailua

Erän ainoan maalin viimeistelee ajassa 31.19 Eve Adan syötöstä, muuten erässä mennään tunnelmalla, mitähän seuraavassa ottelussa ? Justiinalla erässä 3 torjuntaa ja koko ottelussa 14. Vaikea peli maalivahdille kun torjuntoja tulee harvakseltaan. Pääasia kuitenkin avausvoitto ja muutama hyvä ajatus, lähinnä vapareissa.

 

KEISSUT

LAURA (2+0, paljon töitä ja paljon laukauksia)

EMMA 2 (iso määrä töitä, maalipaikkoja ainakin muutama, saldo 0+2)

JOUKKUE 1 (alkujännityksen jälkeen voittoon)

Toisessa pelissä vastaan nuori FBC Turku

Keihäs otti kuskin paikan heti ottelun alusta sillä avauskentällinen teki avausmaalin minuutin pyörityksen jälkeen. Maali oli vaihdon aikana viides laukaus. Maalin viimeistelee Merru Jesun syötöstä. Maalin jälkeen pallo pyörii pääasiallisesti turkulaisten päässä, mutta toista maalia saadaan odotella aina erän viimeiselle minuutille. Meri M löytää Repen ja hieno maali 2-0.

Toisessa erässä nähdään vain yksi maali vaikka useampiakin paikkojakin on. Maali on ylivoimamaali, sillä Sara tekee Kaislan laukauksen jälkeen hienosti ilmasta 3-0 maalin.

Kolmannessa erässä vastustaja on pääsemässä peliin mukaan, sillä ajassa 33.07 se kaventaa 3-1. Keihäs on kuitenkin päättänyt ratkaista ottelun ilman lopunjännitystä ja tekee kolme maalia minuuttiin ja seitsemääntoistasekuntiin.

34.05 Repe Lauran syötöstä

35.07 Repe Jasun syötöstä

35.22 Eve Emman syötöstä

Vastustaja tulee vielä kerran kolmen maalin päähän ajassa 43.51, mutta Eve tekee vielä viimeisellä minuutilla Merrun syötöstä loppulukemat 7-3.

KEISSUT

REPE 3 (kolme häkkiä jou jou)

MERI M 2 (0+1, nyt katse ylhäällä ja syötöt osui lähes taitojensa tasolla)

EVE 1 (2+0)

Parasta päivässä oli Keihäs keltanokkien jännittämättömyys, sillä Jasu, Emma, Late ja Aino Eerola pelasivat ensimmäiset ottelunsa Keihään ”Musta-Pinkeissä”. Seuraavissa peleissä joukkueen yhteistyö vaan tiivistyy ja tiivistyy.

Ottelut jatkuvat 11.11. Turussa ja vastassa Ruoska Ja SBS Wirmo

Kategoriat
Etusivu

Turusta keissuille 4 pistettä

Keihään AB-tytöt matkustivat 11.11. Turun Leaf-areenalle kaikkien aikojen nuorimmalla joukkueellaan. Joukkueen keski-ikä turnauksessa oli 15, 5 vuotta, kun ikä ryhmä on suunnattu 16 -19 vuotiaille. Joukkueen kokoonpanoon vaikutti FT Steelersin loukkaantumissuma, sillä moni keissujen pelaajista pelaa siellä rinnakkaisedustuksella ja päinvastoin ja molemmille osui samalle päivälle ottelu.

Keissujen mukaan lähtenyt joukko osoitti jokainen, että osaa kantaa vastuun tiukassa paikassa ja opettaa nuoria d-tyttöjä pelaamaan joukkueena. Ensimmäisessä pelissä vastaan asettui Rivonmäen Ruoska joka pyristeli keissujen vauhdissa ensimmäisen erän. Erän ainokaisen teki Ada päätti kaks-yks hyökkäyksen väkisin maaliin ajassa 6.50. Justiinalla erässä 5 torjuntaa. Toiseen erään tehtailtiin kaksi maalia: ajassa 18.59 Repe viimeistelee vihdoinkin Meri M:n syötöstä, toinen Meri eli Merru lisää johdon jo kolmeen nollaan ajassa 27.23 ei syöttäjää. Erän ehkä parasta antia oli kuitenkin laatikkoon hypänneet Kaisa Ropponen ja Emma Kankainen, sillä D-tytöt pelasivat ennakkoluulottomasti karvaten palloa ja haastoivat myös isompikokoisia vastustajia.

Kolmannessa erässä tehtaillaan taas kaksi maalia ja oma pää puhtaana joten ansaittu 0-5 voitto. Maaleissa molemmissa mukana joukkueen kapteenina pelannut Jenni. 0-4 maalissa Jenni syöttää Merrun päivän toisen ajassa 30.43 ja lopullisesti ottelu oli taputeltu ajassa 33.24, kun Jenni  viimeistelee Repen syötöstä loppunumerot 0-5.

KEISSUT

MERRU 3 (pakintontilta 2+0)

JENNI 2 (1+1)

YHDET SAA ADA, KAISLA, EMMA, KAISLA ja JUSU

Toiseen peliin vastaan SBS WIRMO

Wirmolla kokoonpanossa 3 TPS:n rinnakkaispelaajaa, joten odotukset pelistä olivat jotenkin ristiriitaiset. Ensimmäinen erä oli tiukkaa vääntöä ja maalipaikkoja oli molempiin päihin, molemmat maalivahdit olivat kuitenkin hereillä ja muutamaan kertaan maaliputket pelastivat puolustavan joukkueen. Toisen erän alussa ei olla hereillä, sillä Wirmon erätaukojuomat olivat parempia ja ajassa 15.26 se siirtyy 0-1 johtoon. Tasan ajassa 20 vieraat lisäävät johtonsa jo nolla kahteen ja keissujen päät ja jalat alkavat painamaan. Ajassa 25.48 Sara saa kuin lahjaksi pallon ja kääntövedolla kavennus 1-2, mutta se maalin jälkeinen vaihto… Ajassa 26.54 vastustaja taas kahden maalin johtoon, meillä oli erässä kyllä paikkoja hienojenkin sommitelmien jälkeen, mutta ei kun ei.

Toisella erätauolla sovittiin että nopea maali alkuun ja sitten rinnalle ja ohi. Voi kun käsikirjoituksia toteutettaisiin aina näin kirjaimellisesti. Erää on pelattu 22 sekuntia ja meillä on ollut kolme maalipaikka, sitten vastustajan molari kauhaisee pallon omaan maaliin ja keissujen takaa-ajo on alkanut. Molemmilla joukkueilla on paikkansa myös kolmannessa erässä, mutta keissut viimeistelee tarkemmin. Ajassa 33.47 KR tekee keskeltä Repen syötöstä tasoituksen ja ajassa 37.00 Jenni viimeistelee Meri M:n syötöstä loppulukemat 4-3. Ottelun hienoin suoritus oli Meri M:n pyörähdys ja kantilta ristikkoon veto huh huh.

Keissut jatkaa tappioitta Lopelle 24.11, jossa länsi-rannikon joukkueet saavat heti revanssin. Ai niin myös Steelers voitti oman pelinsä.

KEISSUT

3 MERI M (huikeita pyörähdyksiä ja avauksia)

2 KR (puolustuspelaaminen parasta pitkään aikaan ja maali)

1 PÄIKKY (jaksoi juosta vaikka naama ihan valkoinen)

Kategoriat
Etusivu

SB PRO valitsi Keihään puolivälierä vastustajakseen

SB PRO valitsi Keihään vastustajakseen, ensimmäinen ottelu pelataan 25.3 klo 18 alkaen Maaniitun koululla Nurmijärvellä. Kotiottelu Iittala-hallissa on 31.3 klo 13. Välieriin pääsee kahdella voitolla. Keihäs tarvitsee jatkosarjan puhtaalla pelillä voittanutta Pro:ta vastaan kaikkien kannustuksen, tule sinäkin hallille katsomaan Keihäs historiaa.