Kategoriat
Su

Am-keskimatka nuorten juhlaa

Hämeen am-keskimatka 2017 suunnistettiin 13.5. Valkeakoskella. Kisa oli samalla Hämeen oravapolkukisa (HOK). Aurinkoinen kevätsää toivotti kisajärjestäjien ohella kisaajat tervetulleiksi. Keihäästä oli ilmoittautunut kisaamaan 19 suunnistajaa.

Nuoret loistivat suunnistussuorituksillaan. Keihään kärkenä olivat sarjojensa voittajat Valtteri Rantala (H14), Eevi Kulju (D12) ja Sara Kukkola (D8RR). D8RR sarjassa Keihäälle tuli huikea kolmoisvoitto, kun Saran lisäksi Seela Mäntytörmä otti hopeaa ja Rianna Palmroth pronssia. Poikien puolella Valtterin lisäksi mitaleille juoksi Tuomas Leinamo (H13), joka otti sarjassaan pronssia. Nuorten lisäksi veteraanisarjoissa mitalin makuun pääsivät isä ja poika Mäntytörmä. Jorma (H65) ja Jani (H40) ottivat molemmat pronssia. Onnittelut kaikille hienoista suunnistuksista! Mitalisuunnistusten lisäksi nähtiin muiltakin Keihääläisiltä hyviä suunnistuksia.

Aluemestaruus kisat jatkuvat elokuussa 12-13.8.2017, jolloin lauantaina juostaan am-pitkä ja sunnuntaina am-viesti. Järjestäjänä toimii Hämeenlinnan suunistajat.

Kuvia Am-Keskimatkan kisasta:

Keihäs Galleria (Google kuvat) ja KeihäsGalleria (Flikr)

 

Kategoriat
Su

Kankaisten metsä vilisi kuntosuunnistajia

Uusi suunnistusmaasto ja -kartta Kankaisilla houkutteli Keihään 4.5. järjestämille kuntorasteille yli 250 suunnistajaa. Suorastaan upean hieno sään suosi ja metsä todellakin vilisi täynnä suunnistajia. Ratamestari ja kartoittaja Jani Mäntytörmän radat saivat kiitosta. Harvoin pääsee näin hienoon ympäristöön suunnistamaan.

Tulokset ja väliajat on päivitetty perjantaina kello 16.25 Hämeen Sanomien kuntorastien sivuille. Seuraavat Keihään järjestämät kuntorastit suunnistetaan Pastin maastossa 15.6. Tervetuloa uudestaan!

Kuntorastit jatkuvat ensi viikon tiistaina RiSu:n ja torstaina Sarastuksen järjestäminä.

Kankainen, kohti lähtöä

Kankainen, lähtöpaikka

Kankainen, loppusuora

 

Kategoriat
Su

Nuorten suunnistuskausi käynnistyi ke 5.4. Lepaanrannassa

Nuoret20170403Ilvesten harjoituskausi käynnistyi keskiviikkona 5.4. Lepaanranassa. Illan teemana oli suunnistusvedot lähimaastossa. Ja hyvin tuntui käynnistyvän, sillä hymyssä suin tultiin metsästä. Suunnistusharkan jälkeen ihmeteltiin Vanajaveden kevätjään kestävyyttä ja käytiin majalla mehulla ja paistamassa makkarat. Tästä se lähtee!

Nuorten ollessa metsässä kokoontuivat vanhemmat majalle keskusteluiltaan, jonka teemana oli ”suunnistajan polku”. Suunnistus voi olla nuorelle harrastus, kilpaurheilua tai matka huippu-urheilijaksi.

Vanhemmat20170403Keskustelimme suunnistajan kehittymispolusta, joka on jokaisella nuorella erilainen. Nuoren suunnistajan polulla on monta starttia, rastia ja reitinvalintaa, jotta kehittyminen voidaan mahdollistaa. Nuorten perheen tuella, elämänrytmillä ja ympäristöllä on merkitystä. Illan aikan tutustuttiin myös urheilijan elämän vaatimuksiin.

Ehkä nyt on muutama tiedollinen eväsleipä enemmän suunnistusrepussa :). Hyvää alkavaa suunnistuskautta kaikille!

Kategoriat
Su

Oravien ja Sopuleiden eläimellistä menoa

collage-1491062305986Kevät sekoitti pienten ryhmän ohjaajat. Harjoituksessa eläimet pääsivät valloilleen. Mukana olivat kävelevät ravut, räjähtävät kirput, kävelevät ankat ja kuolleet koppakuoriaiset. 🙂

Talvella on harjoituksia pidetty taekwondo salilla ja ulkona mm. luistelukoulussa.

Jee, kohta päästään metsään juoksemaan ja etsimään rasteja!

 

Kategoriat
Su

Vanhempainilta ja nuorten kesäharjoituskauden aloitus Lepaanrannassa 5.4.2017

Keihas_nuoretKeihään 11-15 vuotiaiden nuorten vanhemmille järjestetään vanhempainilta Lepaanrannassa keskiviikkona 5.4.2017 klo 18-19.30. Huom. Tilaisuus on kaikille jäsenille avoin. Kahvitarjoilu.

Nuorilla on samaan aikaan suunnistusharjoitukset Lepaanrannassa, jossa on tavoitteena päästä talven jälkeen jyvälle suunnistuksesta ennen Viron leiriä. Jani vetää harjoituksen. Harjoituksen jälkeen on mahdollisuus paistaa makkaraa (sisätiloissa tai lämpimällä säällä grillikatoksella). Seura tarjoaa makkarat.

Tervetuloa!

Vanhempainillan ohjelma:

Kategoriat
Su

Leimausleiri 2017

Leimaus2017logoSuunnistuksen nuorten suurleiri, Leimaus-leiri järjestetään 5.-8.6.2017 Kuortaneen Urheiluopistolla.

Nyt on aika suunnata katseet tulevaan suunnistuskesään. Nuorten suunnistuskesän yksi huipputapahtumista on Leimaus leiri, joka järjestetään 5.-8.6.2017 Kuortaneen urheiluopistolla. Keihään nuoret ilmoitetaan leirille keskitetysti seuran toimesta. Tutustu infoon ja ilmoittautumisohjeisiin. Sitovat ilmoittautumiset tehdään alla olevan ohjeen mukaan.

Leimaus-leiri on Suomen Suunnistusliiton lajitapahtuma 8-18-vuotiaille. Leimaus-leiri kokoaa suunnistuksesta kiinnostuneet lapset, nuoret ja ohjaajat neljän päivän ajaksi yhteen. Leirillä on tarjolla monipuolisia ja eritasoisia suunnistusharjoituksia, oheisohjelmia sekä mahdollisuus pelailuun ja kisailuun kavereiden kanssa. Leiri huipentuu päätöspäivän leirikisaan, johon kaikki leiriläiset osallistuvat.

Kategoriat
Su

SM hisu keskimatka 2017

SMHisukartta
SM-hisu keskimatka. H20 sarjan kartta ja karttateline.

Viljo ja Ossi matkasivat lauantaina 25.2. Veteliin, jossa järjestettiin hiihtosuunnistuksen SM-kisat keskimatkalla. Järjestäjänä toimi Alajärven Ankkurit.

Viljo suunnisti radan tasaisen varmasti ollen 10. sarjassa H20. Ossin kisa kariutui sijoitusten osalta heti ensimmäisellä rastilla, jolle tuli Ossilla kolmen minuutin pummi. Loppuradan hyvät väliajat osoittivat, että plakettisija oli tarjolla. Ossi tuli maaliin H15 sarjassa sijalla 7.

Hisu SM-keskimatkan kisasivut (tulokset, reittihärveli)

Ensi viikonloppuna suunnistetaan SM-pitkämatka Raahessa.

Kategoriat
Su

Hisu SM-sprintit Mikkelissä

Hiihtosuunnistuksen SM-sprintit suunnistettiin viikonloppuna 18.-19.2.2017 Mikkelissä. Lauantaina Keihästä edusti henkilökohtaisella sprintti matkalla Viljo (15./H20).

Väinö, SM-sprittiviestin lähtö
Väinö, SM-sprinttiviestin lähtö

Sunnuntaina sprinttiviesteihin asettui lähtöviivalle Keihäältä kaksi joukkuetta. Sarjassa H20 veljekset Väinö ja Viljo aloittivat lupaavasti sijoittuen jo 4. sijalle, mutta leimaus väärällä rastilla johti hylkäykseen. Kaikkensa veljekset ladulla tekivät viikonloppuna. Viljolla meni yhdet sukset poikki ja Väinöllä jäi sauvoista käteen enää kahva ja remmit.

Ossi, SM-sprinttiviestin lähtö.
Ossi, SM-sprinttiviestin lähtö.

Sarjassa H17 hisuttivat  Ossi ja Valtteri hienosti maaliin asti sijalle 11. Valtteri debytoi SM-tasolla ja Mikkelin kisa oli hänen ensimmäisen hisu kisansa.

Tulokset, reittihärveli yms. löytyvät kisasivuilta

SM-hiihtosuunnistukset jatkuvat ensi viikonloppuna SM-keskimatkalla Vetelissä.

Kategoriat
Su

Salivuoro Nuhalassa sunnuntaisin

sahlykuvanetSuunnistusjaoston uusi ei ohjattu vapaamuotoinen salivuoro alkaa Nuhalassa su 15.1.2017. Salivuoro jatkuu vakiovuorona sunnuntaisin klo 18-19 maaliskuun loppuun asti.

Ohjatut ryhmät jatkavat normaalisti maanantaisin ja keskiviikkoisin.  Tervetuloa pelailemaan!

Kategoriat
Etusivu

Seuraa meitä myös Facebookissa!

Nettisivujen oikeaan sivupalkkiin on lisätty linkki Keihään Facebook-sivuille. Tykkää meistä Facebookissa, niin saat tietoa seuran tärkeimmistä tapahtumista!