Kategoriat
Su

Hämeen Oravapolkuviesti HOV Akaassa 29.7.2014

Hämeen Oravapolkuviesti kisattiin 29.7. Akaan Nahkialanvuoren nopeakulkuisissa maastoissa Tarpian Suunnan isännöimänä. Keihäs oli mukana kahdella joukkueella.

Kaikki junnumme suunnistivat hienosti ja joukkueiden sijoitukset paranivat edellisestä vuodesta. Varsinkin ykkösjoukkue (Maija, Tuomas, Sonja, Oskari ja Aino) kukisti ennakolta vahvaksi arvioituja joukkueita ja sijoittui viidenneksitoista. Kakkosjoukkue (Reetta, Vieno, Valtteri, Väinö ja Ella) sijoittui sekin hienosti kolmanneksikymmenenneksi. Kaikkiaan maaliin tulleita joukkueita oli 51.

Lähes kaikki vanhemmat juniorimme olivat muilla mailla, joten tässä suhteessa annoimme muille tasoitusta. Iso kiitos kaikille joukkueensa eteen suunnistaneille!

Viestin tuloksiin pääset täältä.

Valokuvia viestistä löytää täältä.

Kategoriat
Su

SYÖTE-suunnistus 26.-27.7.2014

Pudasjärven Urheilijat järjestivät la-su 26.-27.7.2014 2-päiväiset kansalliset SYÖTE-Suunnistus -kilpailut. Kilpailukeskuksena oli Hotelli Pikku-Syöte Pudasjärvellä.

Syötteen maastoissa usein taito- ja fysiikkaleirejä pitänyt huipusuunnistaja Pasi Ikonen piti nuorille tarkoitetun suunnistusleirin juuri kisojen alla ja Keihäästä mukana olivat Viljo ja Oskari, jotka tietysti myös kilpailivat viikonloppuna.

Oskarilla homma meni niinkutsutusti napakymppiin kun kaveri nappasi oman sarjansa voiton eikä Viljollakaan tainnut paljon olla valittamista, kun pääsi maailmanmestarin oppiin! Hyvä pojjaat!

Tulokset löytyvät täältä .

Valokuvia pääset ihailemaan tästä.

Kategoriat
Su

Iittala Lasimäkisprint 19.7.2014

Keihään järjestämä, järjestyksessään jo viides Lasimäkisprint, pidettiin lauantaina kotoisissa maisemissa Lasimäellä loistavan kesäsään kruunatessa hienosti menneen tapahtuman. Osallistujamäärät jäivät viime vuodesta kisojen ajankohdan osuttua parhaimpaan (pahimpaan) kesäsesonkiaikaan. Tämä veroitti jonkin verran myös omien junnujemme osallistumista. Aikuiset ja vanhimmat junnut (D16) keskittyivät talkoohommiin jääden pois kilpailusuorituksista.

Keihäästä kilpailemassa oli 24 suunnistajaa ja mikä ilahduttavaa, myös uusia junnuja oli mukana saaden heti tuntumaa sprinttisuunnistuksen erikoisuuksiin. Pihla (D13) ja Niklas (H13) olivat mukana jo Rukan FIN5-viikolla, sensijaan Aamu (D8RRS), Mitja (H8RRS), Melina (D6RRS) ja Viljo H. (H6RRS) kilpailivat ihka ensimmäistä kertaa. Hienoa!

Kolmen parhaan joukkoon sarjoissaan suunnistivat Inka (ykkönen, D8RRS), Sanna (kakkonen , D12TR), Kalle (kakkonen, H8RRS), Maija (kolmonen, D13) ja Sara L. (kolmas, D8RRS).

Häme Cupin pisteitä napsivat Maija (8 pist.), Netta (7 pist. D12), Eevi (7 pist. D10RR), Ella (6 pist. D14), Sonja (6 pist. D12), Oskari (4 pist. H12), Pihla (2 pist.) ja Nella (2 pist. D10RR).

Kaikki kilpailijat palkittiin perinteen mukaan Lasimäkisprint-osallistujamitalilla.

Onnea hienoista suorituksista!

Talkooporukka sai runsaasti kiitosta erinomaisesti järjestetyista kisoista ja se tuo hyvän fiiliksen kun aikanaan aloitetaan ensi vuoden kilpailujen suunnittelu ja toteuttaminen.

Hyvä Keihäs!

Tulokset löytyvät täältä ja rastiväliajat täältä.

Official photos by Laura Virtanen

Unofficial photos by Leppis

Kategoriat
Su

Lasimäkisprintin lähtöajat

Lasimäkisprintin lähtöajat on nyt julkaistu virallisella kisasivulla.

Tervetuloa suunnistamaan!

Kategoriat
Su

FIN5-suunnistusviikko Rukalla 6.-12.7.2014

Kuusamon Erä-Veikkojen järjestämä FIN5-suunnistusviikko pidettiin hulppeissa Rukan maisemissa loistavan kesäsään vallitessa koko viikon. Keihäästä mukana oli yli neljäkymmentä suunnistajaa kuntosuunnistajat mukaan lukien.

Viikon ohjelmaan mahtui paljon muutakin suunnistuksen lisäksi; jalkapallo ja uinti olivat suosituimmat harrastukset viikon aikana. Monet vaelsivat kilpailujen välipäivinä Kiutakönkään ja Juuman maisemissa näkien ja kokien osan karhunkieroksen reitistä. Tiiviin viikon aikana tutustuttiin myös toisten seurojen suunnistajiin ja harrastettiin kaikkea kivaa yhdessä. Porojakin nähtiin aivan mökkien nurkilla löntystelemässä.

Kilpailuissa koettiin paljon onnistumisia, mutta myös hylkäämisiä ja pettymyksiä. Kaikesta kuitenkin otettiin opiksi tulevia koitoksia varten ja pääsipä joku maistelemaan Kuusamon Juustonkin tuotteita onnistuneen kilpailusuorituksen ansiosta.

Viikon kokonaistuloksissa viiden kilpailun yhteisaikojen perusteella TOP10- suunnistajia sarjoissaan olivat Vieno (kakkonen sarjassa D9RR) Viljo (neljäs sarjassa H18A), Matias (kuudes sarjassa H21C), Kimmo (kahdeksas sarjassa H21C), Tuomas (kahdeksas sarjassa H10RR), Netta (yhdeksäs sarjassa D12), Elmiina (yhdeksäs sarjassa D10RR) ja Sara L. (kymmenes sarjassa D8RR).

Onnea hienoista suorituksista!

Rastireittisarjoissa palkittiin hienosti kaikki osallistujat FIN5-suunnistuspannalla ja kaikki kilpasarjoihin osallistuvat muistomitalilla.

Kisajärjestelyt onnistuivat erinomaisesti ja yli kuusituhatta suunnistajaa ja muut mukana olijat muistelevat vielä pitkään hienoa kisaviikkoa ja Rukan majesteetillista luontoa.

Tulokset löytyvät täältä.

Kisavalokuviin pääset tästä.

Kategoriat
Su

Tampere-suunnistus 28.-29.6.2014

KooVeen järjestämä Tampere-suunnistus siirtyi perjantain Kaukajärven kaupunkimaisemasta Teiskoon ja Velaatan maisemiin. Keihäästä mukana oli lauantain pitkillä matkoilla 24+1 (Hanna suunnisti kuntosarjassa) ja sunnuntain keskimatkoilla 21+1 suunnistajaa (Marianne kuntosarjassa).

Pisteet laskettiin ja niiden mukaisesti palkinnot jaettiin eri tavalla kuin hiljattain Tampereen Pyrinnön järjestämissä Tampere Games-kilpailuissa. Perjantain sprintti oli oma kilpailunsa ja lauantain ja sunnuntain kilpailuista palkittiin useissa sarjoissa sekä erikseen että yhteispisteiden perusteella. Sunnuntain kilpailu oli samalla myös Häme Cupin 8. osakilpailu.

Kahden päivän yhteispisteiden perusteella H35 sarjassa Tapio oli ykkönen. Tapio suunnisti molempina päivinä toiseksi.

Lauantain kilpailuista parhaat Tapion lisäksi Keihäästä olivat Oskari (neljäs, H12), Ville (viides, H16) ja Aino (seitsemäs, D13).

Sunnuntain kilpailuista parhaat Tapion lisäksi olivat Vieno (kolmas, D10RR), Sanna (neljäs, D12TR), Eevi (kuudes, D10RR) ja Minna (kuudes, D21AL).

Häme Cupin pisteitä saivat napsittua Vieno (8 pist.),  Eevi (5 pist.), Aino (1 pist.) ja Tuomas (1 pist.).

Rastireittisarjoissa palkittiin hienosti kaikki osallistujat KooVeen mitalilla.

Tulokset löytyvät täältä.

Kisavalokuviin pääset tästä.

Kategoriat
Su

Tampere-suunnistuksen sprintti 27.6.2014

Tampere-suunnistuksen sprintti kisailtiin perjantaina 27.6. Kaukajärven maastossa. Elokuun lopulla järjestettävät KLL:n kisat suunnistetaan samoissa maisemissa, joten tämä oli samalla hyvää harjoitusta koululaisille tulevia kilpailuja varten.

Keihäästä mukana oli 16 suunnistajaa . Tuloskorissa oli monta hyvää suoritusta vaikka palkintosijat jäivätkin tällä kertaa saamatta. Lähimmäksi pääsivät Oskari (H12) ja Elmiina (D10) ollen sarjoissaan kuudenneksi nopeimpia.

Hyvin urakastaan suoriutuivat myös Tuomas (H10) ja Nella (D10), joille kilpailu oli käsittääkseni ensimmäinen avoradalla. On haastavaa lähteä reitille suunnistamaan, kun se siimari ei siellä matkalla olekaan osoittamassa oikeaa reittiä. Kaupunkisuunnistus on ehkä kuitenkin paras ympäristö  siirtyä avoradalle, koska kartalla näkyviä kiintopisteitä ja tunnistettavia ”maamerkkejä” on runsaasti enemmän kuin metsässä.

Tästä on hyvä jatkaa kohti lauantain ja sunnuntain Velaatan maastoja ja uusia seikkailuja.

Tulokset löytyvät täältä.

Kategoriat
Su

Kuopio-Jukola 14.-15.6.2014 Vehmersalmella

Veikeä kokemus, unohtumaton elämys!

Artikkeli Jukolasta ja mitä kaikkea siellä tapahtuikaan on tulossa lähiaikoina.

Tähän liittyy parit savolaisjutut. Vastuu siirtyy kuulijalle, kun savolainen puhuu, vai mites se meni?

Sepon rakentama hieno Keihään Jukola-tilasto on jaettu kahteen osaan. Oheisista linkeistä pääset lukemaan tilastoja vuosien varrelta.

Miesten tilastoon pääset tästä.

Venlojen ja nuorten tilastoon pääset tästä.

Kisäjärjestäjän tuloksiin pääset täältä.

Kuopio-Jukola sivustolle pääset tästä.

Keihään omat Jukola-reissukuvat löytyvät Keihäsgalleriasta.

Kategoriat
Su

Forssa Games 10.6.2014

Forssa Games kisailtiin tiistai-iltana Eerikkilän urheiluopiston maisemissa Tammelassa. Keihäästä mukana oli peräti 21 suunnistajaa hyvällä kisahengellä varustettuna. Kotiintuomisina oli monta hyvää suoritusta ja palkintoa, mutta itkumuurillekin oli aika monella asiaa tällä kertaa. Mutta virheistä oppii ja hyvä reittikertaus tuli tarpeeseen.

Palkinnot jaettiin hiukan eri tavalla kuin mitä kilpailuohjeessa annettiin ymmärtää. Keihäästä hienosti kolmen parhaan joukkoon selvisivät (tulipa sitten palkinto tai ei)  Tuomas (ykkönen H10RR), Sanna (ykkönen D12TR), Hanna (kakkonen, D12TR) Vieno (kakkonen D10RR),  Aino (kolmas, D13) ja Elmiina (kolmas D10RR).

Häme Cupin pisteitä saivat napsittua Tuomas (10 pist.), Vieno (9 pist.), Aino (8 pist.), Elmiina (8 pist.), Maija (5 pist. D13) ja Oskari (1 pist. H12).

Tulokset löytyvät täältä.

Kisavalokuviin pääset tästä.

Kategoriat
Su

Tampere Games 6.-8.6.2014

Kolmipäiväiset Tampere Games-kilpailut alkoivat pe iltana kaupunkisprintillä Tampereen keskustassa Tuomiokirkon ympäristössä. Keihäästä mukana oli mukavasti 19 suunnistajaa. Monta hyvää sijoitusta ja aikasuoritusta tuli plakkariin ja kisapisteitä laskettavaksi yhteispisteisiin, joihin lasketaan mukaan kaksi parasta tulosta. Pelkästään perjantaina kilpailleista Maija oli kolmas (11.) sarjassa D13 ja Nella ykkönen (7.) sarjassa D9RR.

Lauantaina kilpailut siirtyivät monelle suunnistajalle tutuksi tulleisiin Teiskon maastoihin, joissa myös sunnuntaina kilpailtiin. Keihäästä mukana lauantaina oli 10 suunnistajaa, joista Tuomas varmisti ykkössijan sarjassa H10RR ollen kahtena päivänä nopein.  Tukku hyviä suorituksia tuli myös muille suunnistajille, sunnuntain kisoihin jäi paljon jännitettävää.

Sunnuntaina kilpailtiin kesäisessä hellesäässä pitkät matkat ja samalla Häme Cupin osakilpailu. Keihäästä mukana oli 14 suunnistajaa. Palkinnoille pääsivät Leinamon ”ykköset” Sonja (D12) ja Tuomas (H10RR), Kuljut Eevi (sunnuntaina mahtavasti ykkönen ja yhteispisteissä kakkonen, D9RR) ja Kalle (kolmas, H8RR), Oskari (kakkonen, H12) sekä Sara L. (kakkonen, D8RR).  Lisäksi neljä suunnistajaa oli yhteispisteissä neljäntenä, hienoa!

Häme Cupin pisteitä saivat napsittua Tuomas (10 pist.), Sonja (9 pist.), Oskari (7 pist.) ja Elmiina (2 pist.).

Tulokset löytyvät täältä.

Kisavalokuviin pääset tästä.

Lauantaina ja sunnuntaina kilpailtiin Vihdissä hienoissa kansallispuistomaisemissa Suunto-Games, joissa Keihästä edusti Valtteri.

Suunto-Gamesin kisasivuille pääset tästä.

Vilkkaana kisapäivänä sunnuntaina kilpailtiin myös Lappeenrannassa Rakas-rastit, joihin Keihäästä osallistuivat Viljo ja Väinö. Viljo nappasi selkeän voiton seitsemän sekunnin erolla toiseksi tulleeseen sarjassa H18. Pikkuveli Väinö taisi etsiä rakastaan metsästä, sen verran aikaa kesti. Olikohan se Karjalan Heili? 😉

Kisasivuille pääset tästä.

Onnea kaikille palkinnoista ja hyvistä suorituksista ja kovasta yrittämisestä!