Kategoriat
Etusivu

Lahti-Hollola Jukola tarjosi vauhdikasta menoa

Ennätyksellinen Lahti-Hollola Jukolan Venlojen (41.) ja Jukolan viesti (70.) suunnistettiin 16.-17.6.2018 Hälvälän suppamaastoissa. Kisaan oli ilmoittautunut ennätyksellisesti 1895 Jukola joukkuetta ja 1627 Venla joukkuetta, joissa suunnisti 19773 suunnistajaa.

Keihäästä lähti Venlojen viestiin 3 joukkuetta ja Jukolan viestiin 2 joukkuetta. Seuran ykkösjoukkueisiin sijoitettiin konkareiden lisäksi tänä vuonna monia seuran nuoremman sukupolven suunnistajia. Järjestäjät ja media hehkuttivat ennakkoviestinnässään Hälvälän suppamaastojen haasteista. Suuri osallistujien määrä aiheutti järjestäjille kisan aikana haasteita mm. ruokahuollossa.

Keihään Venlat ja Jussit onnistuivat kesyttämään Hälvälän supat.  Venlat nostivat joukkueensa sijoitusta 43 ja Jussit 476 sijaa edelliseen vuoteen verrattuna. Ykkösjoukkue sijoittui Venloissa sijalle 666. ja Jukolan viestissä sijalle 435. Bravo! Konkarit suunnistivat tasaisen varmasti ja nuoret loistivat hyvillä suorituksillaan. Nuorista ”debytanteista” voisi nostaa esille Oskarin, Valtterin, Eemelin ja Netan. Ilmeisen vauhdikas suppamaasto sopi joukkueillemme hyvin. Venloissa kakkosjoukkue sijoittui sijalle 929 ja kolmonen sijalle 1159. Jukolan viestissä kakkonen oli 1397:s.

Onnittelut kaikille suunnistajillemme hyvistä suunnistuksista!

Kategoriat
Etusivu

Leimaus leiriä ja Grano Games

Keihään nuoret suunnistajat leireilivät 4.-7.6. Kisakalliossa 2018 Leimausleirillä. Leiriläiset saivat harjoitella monipuolisesti erityyppisissä suunistusharjoituksissa sprintistä metsäsuunnistukseen monella eri taitotasolla. Leiri huipentui Leimauksen leiriviestiin, jossa Keihään joukkueet menestyivät hyvin.

Grano Games:ssa Keihään suunnistajat menestyivät mukavasti. Kokonaistuloksissa parhaimmat pisteet saivat Tuomas, joka oli H14 sarjassa 2., Valtteri H16 sarjassa 4. ja Silva D9RR 5. Kisassa oli mukana myös monia muita hyviä suunnistuksia tehneitä.

Kategoriat
Etusivu

Keihään kevätkokous tiistaina 19.6.2018

Paikka: Shell Iittala
Aika: Kello 19.00

Tervetuloa!

Kategoriat
Etusivu Su

Keihään suunnistajat Lahti-Hollola -Jukolassa 2018

Jukolan ja Venlojen viesti suunnistetaan tänä vuonna Lahti-Hollolassa. Venlojen viesti alkaa yhteislähdöllä lauantaina 16.6.2018 klo 14.00. Jukolan viesti alkaa yhteislähdöllä lauantaina 16.6.2018 klo 23.00. Venlojen ja Jukolan viestiä voi seurata YLE:n TV-kanavilla lauantaina ja lauantain ja sunnuntain välisenä yönä.

Kalvolan Keihään suunnistusjaosto lähtee Venlojen viestiin kolmella joukkueella ja Jukolan viestiin kahdella joukkueella. Alla linkkejä sekä kotiväelle ja kannustajille että suunnistajille:

Yleistä

Suunnistajille

Kategoriat
Su

Kuntorastit Riuttankallion kartalla torstaina 31.5.2018

Riuttankallion kuntorasteilla on tarjolla 4 km ja 6 km radoilla uutta maastoa, jota ei ole aiemmin ole ollut kuntorasteilla. Suunnistamaan voi lähteä klo 16.30-18.30 välisenä aikana. Lisätiedot tapahtumasta täältä.

Kategoriat
Su

SM-keskimatkaa ja pienten leireilyä

Suunnistuksen SM-kisaputki 2018 alkoi tänään keskimatkan kilpailulla Kouvolan vieressä Valkealan Vuohijärven suppamaastoissa. Keihäästä kisoihin lähti edustamaan poikaporukka Oskari, Valtteri ja Tuomas. Tuomas debytoi SM-kisoissa. Ossi ja Valtteri juoksivat hienosti A-finaalissa. Kisasivut: http://kouvolansuunnistajat.fi/kilpailu/sm-keskimatka/

Keihään pienet suunnistajat leireilivät Lepaanrannassa pe-la. Leirille lähdettiin vesitornilta. Suunnistuksen lisäksi ehdittiin uimaan ja leirivaellukselle.

Kategoriat
Su

Maastojuoksucup 2018

Avoimet aluemaastojuoksu kilpailut Iittalan valaistulla juostaan maanantaisin 14.05., 21.05 ja 28.05.2018, alkaen klo 18.00.

Kilpailut juostaan 3:na osakilpailuna. Kaikki sarjat 3 vuotiaista mummoon ja vaariin. Juoksumatkat: alle 3v (2015-2018 s) 50 m, 4 – 5 v (-13-14 s) 100 m, 6 – 7 v (-11-12 s) 200 m, 8 – 9 v (-09 – 10 s) 500 m, 10 – 11 v (07 – 08 s) 1000 m, 12 – 13 v (05 – 06 s ) 1700 m, 2000 – 04 s 2,3 km, 35 v + vanhemmat 2,3 km, 19 v – yleiset sarjat 4,6 km.

Ilmoittautumiset 10.05 mennessä sp: ilmot.ik.kisat@gmail.com tai jälki-ilmoittautumiset viimeistään klo 17.30 – 17.45 kilpailupäivänä. Osanottomaksu 2 € / kilpailija / kilpailu kilpailupaikalla.

Tulokset

Kuvat

Tervetuloa kisaamaan. Järjestäjät Isku ja Keihäs.

Kategoriat
Su

Suunnistajien kausi alkanut vilkaasti

Finnspring 2018 Espoon korpilammella, Hakan keskimatka Pälkäneellä, Helasuunnistus Hämeen-Kyrön Vesajärvellä, kuntorastit Pastinkankaalla, Jukola leiri Hollolassa, harjoituksia, testijuoksuja. Kevään kisoissa on nähty hyviä suunnistuksia. Tulokset voi käydä katsomassa kisasivuilta.

Finnsping 2018 tuloksetHakan keskimatkan tuloksetHelasuunnistuksen tulokset

Tulossa on maastojuoksucup:a Vesitornin pururadalla (ma 14.-28.5., lisätiedot Iskun facesivuilta), Iittala maraton 27.5. ja Keihään järjestämät kuntorastit 31.5.

 

Kategoriat
Etusivu

Iittala-maraton 2018 juostaan sunnuntaina 27.5.

Tässä linkki kisasivuille.

Kategoriat
Su

Kuntorastit Pastinkankaalla 26.4.2018

DSC_1788Tervetuloa keväisille kuntorasteille Pastinkankaalle! Lumet sulaa ja maasto on jo lähes lumeton. Osa puroista tulvii hieman (20.4.2018). Maaston puolesta kuntorastikausi on alkanut. Extrana tarjoamme Pastissa kaksi käyräsuunnistusrataa Jukolan suppamaastoihin valmistavana harjoituksena. Kartta: Pastinkagas -17, Opastus alkaa Tie130, Iittalantien risteys.

TuloksetVäliajat

Ajantasaista infoa Pastin kuntorasteista saat myös facebook:ssa.

Radat 2, 4A, 4B, 6 on painettu karttoihin. Kartanmyynti ja lähdöt metsään radoille klo 16.30-18.30. Maali suljetaan 1,5 tuntia kartanmyynnin lopettamisen jälkeen. Emit-leimaus. Laina-Emiteistä järjestäjät perivät 1€:n vuokran.

Kertamaksu 6 euroa, alle 16 v ilmaiseksi. Lippukirja (5 lippua) 25 euroa. Smartumin kulttuuri- ja liikuntasetelit kelpaavat. Kulttuuri- ja liikuntaseteleillä ei voi ostaa lippuvihkoja, vain kertamaksuja nimellisarvonsa mukaisesti (verottajan ohje).

Tulokset Hämeen Sanomissa tapahtuman jälkeen. Kalenteri ja tulokset myös kotisivuilla ja hsrastit.info -nettisivuilta.

RASTILIPPU.FI-PALVELU

Rastilippu.fi-palvelusta on Hämeen Sanomien Kuntorasteilla käytössä ainoastaan kartta- ja kalenteriominaisuus. Löydät kuntorastit kartalla linkistä: https://www.rastilippu.fi/kuntorastit/kartta. Maksut Rastilippu.fi-palvelun kautta ei ole vielä käytössä kaudella 2018.