Pikku-keissut saalistivat kolme pistettä sunnuntaina Espoosta. Pisteistä tekee erittäin arvokkaita sen takia että matkassa oli vain kymmenen kenttäpelaajaa ja heistä osa oli pelannut edellisenä päivänä jo otteluita, lisäksi muutama oli hieman vaivainen. Syksyn uurastus kuitenkin palkittiin hienosti ja tältä vuodelta saimme erittäin hyvät lähtökohdat ensi kevääseen. http://salibandy.net/kilpailutoiminta/tulospalvelu/c-tytot-sm-sarja-italohkotilastot-ja-otteluohjelma-2011-2012-0
Ensimmäiseen otteluun vastaan LOSB Lohjalta.
Ottelu alkaa pahasti sillä Ada aiheuttaa mailan painamisella rankkarin, onneksi ei maalia siitä eikä seuranneesta jäähystä. Ajassa 9.50 näkee ensimmäinen maali päivänvalon Ada syöttää maalille Jessikalle , joka viimeistelee 0-1. Vastustaja vie erän lopun 0-2 ja erätauolle tappioasemasta 1-2.
Toisessa erässä tapahtuu maalien merkeissä kolmesti. Ajassa 18.19 Jesu kiertää maalin ja antaa passin maalin eteen Jennalle ja suoraan syötöstä 2-2 tasoitus. Reilu neljä minuuttia myöhemmin Veera laukoo maalille ja Zena napauttaa reboundin sisään 2-3. 2-4 maalissa pakit syöttelevät ja Ada laukoo maalia kohti, maalivahti on mahdottoman tehtävän edessä, sillä maalilla on erittäin hyvä maski, Merrulle tähän maaliin syöttöpiste.
Kolmas erä on meiltä katastrofi. Vastustaja niittaa kolme kertaa ennen erän puoliväliä ja on siirtynyt johtoon 5-4. Onneksi Jessika saa vastustajalta hyvän passin ajassa 38.02 ja tasoittaa ottelun 5-5.
Peli oli kokonaisuudessaan erittäin sekavaa ja jännittynyttä. Perussuorituksella kuitenkin saatiin väännettyä tasapeli, kuka tietää kuinka arvokas tuo piste saattaa vielä olla.
KEISSUT
Jesu 3 (2+1)
Ada 2 (1+1 pakin tontilta)
Merru 1 (hyvää puolustuspeli)
Toisessa pelissä vastassa Idän tytöt eli Joutsenon Kataja.
Pelissä ei kummemmin ollut tavoitteita, taktiikka laadittiin siten ettei tarvitsisi paljon juosta. Onneksi tämänikäisille taktiikan noudattaminen on vähän niin ja näin. Tytöt juoksivat enemmän kuin edellisessä pelissä ja vastustaja oli ihmeissään.
Ensimmäinen erä oli tasaista päästä päähän menemistä ja molemmat joukkueet rakensivat hyviä tilanteita. Maalivahdit kuitenkin pitivät verkkonsa koskemattomina.
Ada aloittaa malin teon ajassa 18.09. Merru antaa alhaalta kovan syötön keskelle ja Adan kääntöveto vasempaan yläkulmaan 1-0. Ajassa 20.03 tilanteeksi 2-0, Ada karvaa keskialueella ja pallo pomppii keskiympyrään ja Jessika yksin läpi. Ratkaisu on hyvin ei-Jesumainen, sillä harhautus ja maalivahti pötkölleen ja rystyltä tyhjiin. Hieno! 3-0 maali on Zenan ja Kaislan komea yhteistyö. Kaisu harhauttaa pelaajansa keskialueella ja syöttää hyvin maalilla kärkkyneelle Zenalle, joka hallitusti siirtää pelivälineen verkon perukoille ajassa 22.30. Seuraava maali katkaisee JOKAn selkärangan lopullisesti, sillä edellisestä on kulunut vain 37 sekuntia. Aloituksen jälkeen pallo Veeralle alas , joka syöttää pitkän Jennalle ja siitä syöttö maalin toiselle kulmalle Jesulle ja 4-0. Veeran jäähyn aikana Jessika tekee nopeudellaan 5-0 alivoimamaalin ajassa 35.39. Lopussa yritimme pitää loistavasti maalissa pelanneelle Jusulle nollapeliä, mutta vastustajakin rokottaa alivoimalla ajassa 41.59 ottelun loppunumeroiksi 5-1.
Riemukkaat huudot raikuivat voiton ja loman kunniaksi vaihtopenkillä loppusummerin soidessa.
KEISSUT
Justiina 3 (piti joukkuettaan tärkeillä hetkillä pystyssä)
Jesu 2 (3+1)
Kaisla 2 (hyviä tilanteita, kohta uppoaa….)
Ada 1 (1+1, nyt hyökkääjänä)
Otteluissa palkittiin parhaina Jessika ja Ada