C-tytöille voitto ja tappio

SM-turnaus jatkui Tampereen Raholan  Makkarat eikun liikuntapyhätössä. Ottelut pelattiin ahtaalla mutta pienellä kentällä, koska ottelukentän oli vuoro huilata, jotta jaksaa taas toimia esim miesten 3-divarinpeleissä.

Ensimmäisessä ottelussa vastaan asettui Crackers Kotkasta. Vastustajamme oli meitä pisteen edellä ja voittanut edellisen kohtaamisen 5-1 lukemin. Edellisessä pelissä olimme alussa nukuksissa. Vastustajan valmentaja meitä huomauttikin ennen ottelua, että olkaa alusta asti hereillä niin saadaan kunnon matsi.

Ja mitäs vielä Kotkan tytöt siirtyvät ajassa 1.45 1- 0 johtoon. Cräkkerit lisäävät johtonsa ensimmäisen erän loppupuoliskolla jo 3-0. Numerot olivat täysin oikeutetut, sillä he pyörittivät peliä, rakensivat hienoa maskia ja liikkuivat hienosti.

Erätauolla sovimme että parannamme peliämme ja tulemme mukaan nopealla maalilla. Nopea maali tulikin, mutta väärään päähän, sillä ajassa 16.13 ottelussa hattutempun tehnyt Anette Havana laukoo tilanteeksi 4-0. Pelimme parani kokoajan ja kotkalaisten ajatukset siirtyivät ilmeisesti pikku hiljaa seuraavaan otteluun. Ajassa 17.48 vastustaja saa jäähyn, mutta meidän YV ei toimi ollenkaa. Jäähyn jälkeen Veera tekee Merrun syötöstä kavennuksen ajassa 21.02. Maalin jälkeinen vaihto on aina paha, nyt se osoittautuu kotkalaisille pahaksi. Ajassa 21.26 Jenni ampuu maalin edusruuhkasta tilanteeksi 4-2, pallon maalille toimitti Ella, jolle ansaittu syöttöpiste. Eränloppu on meiltä vahvaa puurtamista, välillä vastusta rakentaa näyttäviä hyökkäyksiä mutta ilman tulosta. Ajassa 26.04 Ella ottaa jäähyn, mutta sen kestämme.

Erätauolla tytöt puhkuvat intoa, neljännestä paikasta ei näin suosiolla luovuta. Erän alkuun nopea maali ja vastustajan kädet alkavat vapista. NIINPÄ. NOPEA MAALI AJASSA 31.35, MUTTA TAAS OMIIN 5-2.  Usko alkaa hiipua, mutta vain hetkeksi sillä maalin jälkeinen vaihto. Kolmonen menee ja tekee maalin ajassa 32.01 maalin viimeistelee Jenna syöttää Jesu. Edellisestä yhdeksän sekuntia ja taas tämähtää Jenna syöttää ja Pate viimeistelee 5-4.  Seuraavaa maalia saadaan odottaa 2 ja puoli minuuttia. Repe tasoittaa Veeran syötöstä. Ajassa 35.52 Jesu tekee ottelun voittomaalin Jennin syötöstä. Lopusta tulee se normaali, vastustaja ottaa veskan pois, meille jäähy, hirveä mylly meidän päässä, mutta onneksi kestämme. MAHTAVA TAISTELU JOKAISELTA. KIITOS

KOUTSIN PEUKUT

JESU, JENNA 3 (1+1 ja hyvää puolustuspelaamista)

VEERA 2 (1+1)

Toinen ottelu ja vastassa taitava PSS Stars. Ottelu alkaa kuten edellinen ajassa 0.44 vastustaja siirtyy 0-1 johtoon. Ensimmäinen erä on kokonaisuudessaan aikamoista koheltamista molemmilta joukkueilta. Vauhtia oli enemmän kuin taitoa.

Toinen erä alkaa meiltä hienosti, kun saamme rankkarin. Jenni harhauttelee ja veivaa, mutta mokke ottaa pallon kiinni. Seuranneen ylivoiman pelaamme taas vaisusti, emmekä saa maalipaikkoja luotua. 22.08 ajassa vastustaja siirtyy 0-2 johtoon ja voittomaalin porvoolaiset viimeistelee alivoimalla ajassa 26.32. vastustaja siirtyy toiselle erätauolle neljän maalin johdossa, sillä ottelussa hattutempun tehnyt viimeistelee toisen maalinsa ajassa 29.41.

Erätauolla tytöt näyttävät hieman apeilta, mutta pientä pilkettä silmässä oli kuitenkin havaittavissa. Kolmas erä alkaakin hienosti, kun Jenni ampuu  tilanteeksi 1-4 Merrun syötöstä. Itseluottamus alkaa kohota ja saamme hieman jalkaa liikkumaan. Jessika nostaa ilon ja odotuksen ylimmilleen ampuen hienosti suoraan juoksusta yläkulmaan 4-2 ajassa 42.50. Pyristelymme jää kuitenkin lyhyeksi, sillä seuraavassa vaihdossa 12 sekuntia myöhemmin vastustaja viimeistelee loppunumeroiksi 2-5. PSS Stars oli parempi ja ansaitsi voittonsa, mutta olimme selkeästi paremmin mukana kuin sarjan ekalla puoliskolla.

KOUTSIN PEUKUT

JENNI 3 (Hakeutui hyvin paikkoihin ja teki myös hienon maalin)

JESU 2 (jaksoi, jaksoi ja teki hienon maalin)

KREETTA 1 (osaa pelata kovaa mutta oikein, vielä avaukset kuntoon niin …..)

Kategoria(t): Etusivu. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.