Keissut lähtivät SM-sarjan itälohkon viimeiseen turnaukseen 16 tytön voimin. Kuusi tyttöä oli poissa, osa kipeänä, osa matkalla ja Julle pitämässä hengähdystaukoa.
Ensimmäisessä ottelussa vastaan asettui Classic. Panoksena oli siis paikka jatkopeleihin. Ottelun alku oli hermostunutta peliä, pallo pomppi ja vastuuta välteltiin. Molemmat joukkueet rauhoittivat hieman peliään ja pallo alkoi tehdä töitä erän puolivälin jälkeen. Molemmat maalivahdit tekivät muutaman näyttävän pelastuksen ja numerot pysyivät kiikareina. Keihään ykkösenä pelanneet ”Veerat” saivat aikaan hyvää painostusta tamperelaisten päähän, mutta maaliin ei palloa saatu. Vastustaja kuitenkin sai sillä erätauolle mentiin 1-0 tappioasemassa , kun Sanna Salosen rannelaukaus yllätti Jusun.
Toisessa erässä ote siirtyi meille. Ajassa 19.53 vastustaja sai jäähyn. YV-toimi nyt paremmin kuin aikaisemmin, pallo liikkui ja lauottiin, mutta ilman osoitetta. Vastustaja purki pallon meidän päätyyn, mutta Eve katkaisi purun puolessa kentässä ja näki Jennin maalin edustalla, kova syöttö ja kapteenin pyörähdyslaukaus tasoitti pelin ajassa 21.28. Kolmen minuutin päästä Classic siirtyy taas maalin johtoon. Lotta tasoittaa kuitenkin pukukoppimaalilla ajassa 29.34, puolesta kentästä lähtenyt rannelaukaus uppoaa maalin oikeaan ylänurkkaan 2-2.
Kolmas ja ratkaiseva erä on vauhdikas ja maalipaikkoja on molemmilla. Vastustaja saa heti erän alkuun jäähyn väärästä vaihdosta, mutta hyvistä paikoista huolimatta emme saa palloa pitseihin. Kakkosketjuun tehdään pieni muutos ja peli rupeaa aukeamaan. Maalipaikoja kakkonen luo kuin liukuhihnalta, mutta ei maalia. Ottelua on jäljellä minuutti, kun kakkonen menee kentälle, sanon tytöille että oma pää puhtaana tää riittää meille. Eve ei tainnut kuulla, koska pamauttaa Päikyn syötöstä voittomaalin ajassa 44.31. Viimeinen 29 sekuntia oli sitten sydäntä ja hermoja raastava.
MAHTAVA TAISTELU KOKO JOUKKUEELTA
KOUTSIN PEUKUT
Eve 3 (1+1)
Lotta 2 (1+0)
Ella 1 (Vahvaa puolustuspeliä)
Ennen toista ottelua kävimme syömässä. Kiitokset Kakelle järjestelyistä.
Maha täynnä oli hienoa seurata Clasiccin voitto JOKAsta, sillä se tulos ratkaisi meille jo paikan karsintoihin.
Toisesta ottelusta muodostui juuri sellainen kuin merkityksettömästä ottelusta muodostuukin. 2 min 11 sekuntia ja vastustaja johtaa 0-2.
Kyllä ne meidänkin tytöt alkoivat vähän pelaamaan , mutta ei ihan hirveellä tsemillä menty nyt.
Keihään kohokohdat
Maalit
Ada
Pate
Jenni
Merin purjehdus kokokentän läpi ja hyvä veto päälle.
Lotan etäisyys ( n 80 cm:ä) vastustajan vaparissa.
Lopun (1.08) kuudella neljää vastaan vääntö
Ei peukkuja