Keissujen pelit jatkuivat Ingman-areenalla Sipoossa lauantaina 8.1.2011. Loman aikana olimme tai ainakin piti olla harjoiteltu hyvin, joten turnaukseen lähdettiin odottavaisin mielin. Vastustajanamme oli varmasti kaksi päävastustajaamme Crackers (KOTKA) ja Classic (TRE).
Ensimmäiseen peliin valmistautuessamme huomasin ensimmäisen kerran joukkueestamme, että nyt ei hyvä heilu. Yritin herätellä joukkuetta spurteilla, hieman huumorilla, huutaen jne jne. Tyttöjen olemuksesta huomasin et saas nähdä miten käy.
Peli alussa kuitenkin pelasimme hienosti. Ykkönen Merru-Julle-Repe takanaan Meri ja Lotta pyöritti hienosti peliä ekassa vaihdossa vastustajan päädyssä rakentaen jopa pari maali paikkaa. Alun jälkeen peli taso kuitenkin laski ja tilanne tilanteelta vastustaja oli aina se voittavampi osapuoli. Crackers pelasi kovaa ja heidän latauksensa meni välillä ylikin, siitä kertoo 5 x kaksiminuuttista joista kaksi tuli selkäänajosta ?!
Ensimmäisen jäähyn aikana, maalin tekee vastustaja: purkupallon jälkeen 2 vs 2 tilanne ja 0-1 satamakaupunkilaisille. Maali aivan ekan erän loppuun, mutta ylivoima jatkuu toisessa erässä. Emme saaneet ylivoima myllyä pyörimään lainkaan ja tilanne valui hukkaan. Ajassa 17.40 ottelun tehotyttö Sara Piispa (1+2) tekee tilanteeksi kaksi nolla ja päät painuvat vaihtopenkillämme. Toisessa erässä Kotkalaiset jäähyilevät vielä kahdesti, ensimmäisessä emme saa palloa liikkumaan tarpeeksi nopeasti ja toisessa rupeaa YV-pelaajat olemaan niin puhki että menemme normiketjuin. Se kannattaa sillä Päikky siirtää Millalle joka ampuu ”tykin”, joka noin kahdeksan pompun jälkeen löytää tiensä pitseihin 1-2.
Uskomme nousee välittömästi, sillä Crackes jäähyilee heti maalinjälkeen, mutta YV on edelleen tehotonta.Kolmannessa erässä ei auta aikalisät, eikä ylivoimat, saatika maalivahdin poisottamiset. Vastustaja karkaa 1-5 voittoon täysin ansaitusti.
KOUTSIN PEUKUT
* JUSTIINA (muutama loistopelastus, ei saanut tarpeeksi tukea kenttäpelaajilta)
* JENNA ( Hieno esitys uran ekassa SM-pelissä)
Matsin jälkeen aistin heti, että kopissa on se oikea Kalvke. Puhe ei ollut enää anteeksi kun mä olen täällä vaan, s….na toinen peli hoidetaan. Pitkällä tauolla ruokailu, kävely jne jne.
Toisessa pelissä vastassa Classic.
Pelin johtaminen laidalta oli muuten erilaista, sillä olin luvannut tytöille, että en huuda heille jos yrittävät parhaansa. Muutamaa tilannetta lukuunottamatta olin hiljaa niinkuin myös Mane. Pari kertaa jouduimme kuitenkin korottamaan ääntä, sillä tytöt eivät yrittäneet täysiä. Ensimmäisessä vaihdossa näin, et tää hoidetaan ihan varmasti ja kaikki näyttikin hyvältä ajassa 4.49, kun Merru tekee pienestä kulmasta 1-0, maaliin syötön antaa Ella. Maali onkin erän ainoa tilastomerkintä, vaikka meillä on muutama muukin maalipaikka.
Toisessa erässä peli hieman tasoittuu, Päikky jäähyilee ja se kestetään. Jäähyn jälkeen vastustaja istuu kakkosta ja Jesu pamauttaa Merin syötöstä ottelun voittomaalin ajassa 29.38. Muita tilastomerkintöjä erään ei saada, sillä ottelu oli todella siisti ja jäähypenkkikään ei nyt kulunut.
Kolmannessa erässä ote siirtyy tamperaisille, mutta Kipper napsii pallot kuin omenat oksilta. Classic kuitenkin kaventaa kun pelikello näyttää tasan 36. Lopussa opimme taas jotain uutta, molemmat ovat pyytäneet samaan aikaan aikalisää, joten se toteutaan samalla ja on pituudeltaan 60 sekuntia. Classic ottaa tietysti hienosti torjuneen Annin pois, mutta kestämme ja loppuvihellyksen jälkeen railakkaat tuuletukset, 2-1 meille jes jes.
Vaikka tilasto merkintöjä ei paljon tullutkaan, niin ainakin meillä riitti tapahtumia, kylmäpusseja meni, meni buranaa, loukkaantuminenkin ja ketjumuutokset. Saran ja Kr:n läpiajot, yksi tolppa ja monta muuta hyvää tilannetta.
Lopun trilleriin kuului tietenkin pari Kiiran loistavaa koppia ja molarin parhaat kaverit –> punaiset putket, joihin vastustaja täräytti parikin kertaa.
Meille kuitenkin voitto ja kokonaissaldoksi päivästä 21 eri pelaajaa kävi kentällä, 2 pistettä ja mukana kevätkierroksella siinä missä muutkin.
KOUTSIN PEUKUT CLASSIC-PELISTÄ
*** MERRU (Vanhaa hyvää haastoa, itseluottamus rupeaa taas palailemaan, hyvä hyvä)
** KIPPER(pientä kauneusvirhettä (2-1) lukuunottamatta, hienoa työskentelyä)
* PÄIKKY (pakista keskushyökkääjäksi ja hyvä peli)
* JESU (pitkästä aikaa pakissa ja toi rauhallisuutta alakertaan ja lisäksi maali)