Nuorten tyttöjen pelit jatkuivat 28.1 Uudenkaupungin Pohitullissa. Halli joka on tarkoitettu koripalloiluun eikä salibandyn pelaamiseen. Osoituksena tästä Gerald Leen jäädytetty pelipaita katossa. No siellähän pelataan missä käsketään. Ekassa pelissä vastassa tasoaan huimasti kauden aikana nostanut SBS Wirmo , jonka peli kulkee pitkälti kahden pelaajan kautta. Wirmo menikin ottelun kahdeksannella minuutilla 1-0 johtoon, mutta Päivi tasoitti maalin edustalta Roosan hienosta syötöstä ajassa 11.52. Toisen erän alkuun siskokset Kreetta ja Reetta tekee salamamaalin. Ajassa 15.44 Kr pamauttaa 1-2. Ottelu aaltoilee päästä päähän aivan ottelun loppupuolelle, mutta kumpikaan joukkue ei pysty edes ylivoimalla maalintekoon. Ajassa 45.34 nukahtaa ottelun nuorempi tuomari Mikko Laine. Pinja Isaksson ampuu ylärimaan ja tuomari levittää kätensä, viheltää sitten pilliin ja näyttää keskelle. Hetken päästä käy hän pokerilla ilmoittamaan Manelle että viivalla oli. ???!!! ja lisää eikun takana ???!!!???. Peli päättyy 2-2 vaikka meillä vielä oli pari hyvää paikkaa lopussa.
KEISSUT
Repe 3 kovaa karvausta ja muutenkin pirteä esitys
Jellu 2 hyviä koppeja
Veera 1 varmaa peliä
Toisessa pelissä vastaan asettui Karhut Porista ja pelistä tuli juuri sellainen kuin odotettiin. Oltiinhan matkassa kuudella C-tytöllä joista yksi jopa -98. No ikä ei paljon merkannut kun Kaisla painoi päästä päähän kuin viitapiru. Isosiukku pelkäs penkillä pikkusen menoa. Pelissä olimme niskanpäällä kokoajan, mutta maalinteko….maalinteko. Paikkoja oli varmaan 15 maaliin , mutta kolme vaan saatiin rakennettua. Tekijöinä Kreetta Sara ja Repe. Syöttöpisteet Repelle ja Veeralle kaksi, joka paransi tähän peliin vieläkin. Parhaana osoituksena nopea vapari puolesta kentästä. Kahdessa viimeisessä turneessa lähdetään tavoittelemaan kahdeksaa pistettä.
KEISSUT
VEERA 3 (huhu huh)
Kaisla 2 (hyvä peli)
Repe 1 (1+1)