C-tytöt taistelivat hienosti kaksi pistettä Spiral-hallissa lohkon ennakkosuosikkeja vastaan.
Ensimmäisessä ottelussa vastaan asettui Classic. Ottelu oli erittäin kova vauhtinen ja tasainen, kuten viime vuonnakin neljä kertaa. Ottelu aaltoili päästä päähän ja maalivahdit ottivat hienoja koppeja ottelun alussa. Ajassa 5.54 Keihäs sai hyökkäyspäästä sisäänlyönnin kulmasta. Sara ja Jenna pelaavat seinän ja Jenna syöttää kovan maalin edustalle liikkuneelle Veeralle. Veera viimeistelee ajassa 5.56 tilanteeksi 0-1. Classic hallitsee hiemanerän loppupuoliskoa, mutta Justiina torjuu eleettömästi Classicin yritykset. Keissujen vaihtopenkillä kylmää ja buranaa meni enemmän kuin koko viime kaudella. Toisessa erässä tamperelaisten painostus tuottaa tulosta, sillä ajassa 20.16 Justiina joutuu antautumaan kun Sanna Salonen tasoittaa Jennan Ruokostenpohjan:n syötöstä. Pinkit saavat nauttia johtoasemastaan vain vajaat viisi minuuttia, sillä Jesu nousee vasemmalta laidalta ja syöttää Sapsulle, joka sivaltaa ykkösestä tilanteeksi 1-2 ajassa 25.06. Maali on ottelun voittomaali. Lisä maaleja ei siis nähdä vaikka C painostikin ottelun lopussa ankarasti kuudella viittä vastaa. Ottelussa jaettiin Keihäälle yksi ja Classicille kaksi jähyä, mutta alivoimat oli opeteltu hienosti.
KEISSUT
JENNA 3 (hyvää tsemppiä ja pallon hallintaa)
JUSTIINA 2 (piti meitä välillä pystyssä)
SARA 1 (voittomaali)
VEERA 1 (tärkeä avausmaali)
Toinen ottelu Kooveen punaisia vastaan. Vaikka alussa olimme vahvempia, osoittautui taitava joukkue tällä kertaa ylivoimaiseksi meitä vastaan. Keihään parhaat hetket olivat ekassa erässä Pate tekee 1-0 ajassa 1.39 syöttäjänä Jesu. Laukaus puolesta kentästä yllättää hämmentyneen Koovee vahdin (kauhea maski). Vastustaja tasoittaa ottelun sen seitsemännellä minuutilla. Ajassa 10.42 Roosan näppärä pyörähdys ja vihainen ranne maalin oikeaan yläkulmaan ja tilanne 2-1. Syötön tarjoilee Jenna. Erätauolla näytti vielä hyvältä, mutta toisessa rupesi kovavauhtinen eka peli verottamaan polttoainetta raskaalla kädellä. Koovee loi ahkeralla liikkumisella ja taitavalla pallon siirtelyllä jatkuvasti hienoja maalipaikkoja ja painostus tuottaa toisessa erässä 3 maalia. Koovee varmistelee voittonsa viimeisessä erässä tehden yhden maalin.
KEISSUT
3 Roosa (terävä veto)
2 Milla (peitti vetoja vaivaisenakin)
1 Jusu (useita loistavia torjuntoja)