Keihään C-tytöt taistelivat sunnuntaina Ylöjärven liikuntatalolla toisena vuonna peräkkäin SM-sarjaan. Ensimmäisessä ottelussa Keihäs oli todellinen vastaantulija, kun Koovee höykytti pikkukylän tyttöjä 12-0. Ensimmäinen erä 4-0 ja toinen 8-0. Keihään ajatukset olivat osittain varmasti toisessa ja ratkaisevassa Classic ottelussa ja se näkyi otteissa.
KEISSUT PELISTÄ
—–
—-
—
Toisessa ottelussa vastaan asettui tuttu ja turvallinen Classic, jonka kanssa Keihäsläiset ovat vääntäneet monta upeaa kamppailua. Alku oli molemmin puolin jännittynyt ja kotijoukkueena esiintyneelle Keihäälle lisäsi puristusta mailanvarteen Classicin salamamaali. Maali syntyi hienolla henkilökohtaisella oivalluksella ajassa 1.43 ja kyseessä oli puhdas vanhanaikainen. Ensimmäisessä erässä pidettiin kovaa vauhtia, joka välillä oli liiankin kovaa, joten pelissä hienoudet jäivät taka-alalle. Classic hallitsi hieman ensimmäistä erää. Keihään muutamat ”muka harjoitellut ” vaparikuviot eivät tuottaneet laukaustakaan, mutta kuitenkin ylivoiman, jota ei ehditty oman jäähyn takia pelaamaan sekuntiakaan.
Toiseen erään tuli sisuuntuneempia ja vapautuneempi Keihäs. Palloton liikkuminen lisääntyi ja puolustajille avautui enemmän syöttöpaikkoja. Pelipaikkoja vaihdettiin muutamaan otteeseen, mutta maalia emme saaneet aikaan. Erän puolivälin paikkeilla Jesu pääsee puolittaiseen läpiajoon ja yrittää ratkaisua laukomalla, pallo menee maalin ohitse, mutta Sara on toisella puolella ja syöttää Jesulle, joka tasoittaa ottelun. Muutamaa minuuttia myöhemmin Ada katkaisee pakissa ja spurttaa läpiajoon, harhautua vasemmalle ja pallo rystyltä pitseihin 2-1. Keihään peli vapautui ja tilanteita rupesi syntymään myös Classicin maalille.
Nitroja vaatinut kolmas erä
Classic painosti ja rakensi maltilla hyviä tilanteita, mutta todellisissa maalipaikoissa vedot epäonnistuivat tai loistavasti maalilla pelannut Jusu torjui ne. Vetoja peitettiin myös mahtavasti kenttäpelaajien toimesta ja valmentajan rahapussi on taas kevyempi pallon kuvien takia. Loppu huipentuu lähes trillerimäiseksi, sillä joudumme ottelun lopussa pelaamaan neljällä kuutta vastaan. Onneksi Classicin vedot menevät ohi ja yli. Sisäänlyönneillä saimme aina vähän huiliaikaa eikä Classic pystynyt tekemään vaadittuja kahta maalia, vaan iloinen 2-1 voitto on meidän. SM-sarja kutsuu hienoa tytöt.
Ennen keissujen jakamista pyydän anteeksi hieman ylikuohahtanutta tunteiluani kaikilta läsnäolijoilta ja totean että kantava ääni kauas kantaa (sainhan minäkin kuulla V:tä ja ässää vaaleanpunaiselta pelaajalta ja valmentajalta) Että näin.
Mutta ne KEISSUT
JUSTIINA 3 ( terveiset ikäluokkavalmentajille koppeja tuli ja hienoja)
Jessika 3 (perjantaina juoksulupa… tasoitusmaali)
Ada 3 (torstaina meni nilkka, mutta voittomaali tais nopeuttaa parantumista viikolla)
Muu joukkue 2 (mitä tsemiä huh huh )
KIITOS