Kategoriat
Su

KLL:n suunnistusmestaruuskilpailut Tampereella 29.-30.8.2014

KLL:n suunnistusmestaruuskilpailut pidettiin viikonloppuna Tampereen Kaukajärvellä. Perjantaina 29.8. suunnistettiin henkilökohtaiset matkat ja lauantaina 30.8. viestikilpailut.

Kooveen, Tampereen kaupungin ja Koululiikuntaliiton yhteistyössä järjestämään tapahtumaan osallistui yli 1800 kilpailijaa ja 352 viestijoukkuetta.

Hämeenlinnaa henkilökohtaisilla matkoilla edusti 49 kilpailijaa, joista 23 Keihäästä (merkittävä osuus, lähes 47 %). Keihään junnuista Fanni edusti koulukuntaansa Hattulaa, muut junnut Hämeenlinnaa. Yöpymään Annalan koululle jäi 19 junnua osallistuen samalla legendaariseen kisadiscoon vapaa-aikatalolla, jossa myös perjantain palkintojenjakotilaisuus pidettiin.

Perjantaina varsin vaihtelevassa säässä nähtiin Keihään kisapaidassa suunnistamassa monta uutta kasvoa ja samoin tuttuja kasvoja muiden suunnistusseurojen paidoissa junnujen vaihdeltua paitoja keskenään.

Parhaasta tuloksesta  Hämeenlinnan osalta vastasi Vieno (viides sarjassa D9RR). Palkinnon kävivät poikkaamassa illan arvokkaassa tilaisuudessa myös Meiju Lehtinen (kuudes D14), Eevi (seitsemäs D9RR), Outi Haikama (kahdeksas, D13), Sonja (kahdeksas D12), Oskari (kahdeksas H12), Väinö R. (kahdeksas H11TR) ja Essi Metsälä (kymmenes D13).

Lauantain viesteissä mukana Hämeenlinnasta oli kymmenen joukkuetta. Päivän parhaasta tuloksesta vastasi A-sarjan joukkue Oskari-Maija-Outi Haikama ollen sarjansa kahdenneksitoista nopein joukkue. Hyvässä kiidossa olivat kaikki E-sarjan joukkueetkin kun sijoille 27, 32,37 ja 41 tultiin 113 joukkueen joukossa.

Onnittelut kaikille hienoista suorituksista ja kiitokset mukavasta kisareissusta !

Perjantain tulokset löytyvät täältä.

Viestien tuloksiin pääset tästä.

Kisatunnelmia kuvin löytyy perjantain osalta täältä ja lauantain osalta täältä.

Kategoriat
Su

Hämeenlinnan seudun seurojen junnukisojen tulokset 27.8.

 

Hattulassa juostun kisan tulokset löytyvät tästä linkistä.

Kuten Hämeen Sanomien kuntorastit, myös junnukisojen tulokset ja rastiväliajat löytyvät Keihään sivuilta jatkossa valikosta kohdasta Suunnistus > Hämeenlinnan seudun junnukisat.

Kategoriat
Su

12. VS Junnusuunnistus 24.8.2014 Valkeakosken Korkeakankaalla

12. VS Junnusuunnistus kilpailtiin sunnuntaina Valkekosken Korkeakankaalla paremmin talviharrastusten parista tutuissa maisemissa. Kisakeskushan oli luonnollisesti hiihtostadionilla.

Kilpailut pidettiin jokseekin kuivassa säässä, mutta palkintojenjakoa kiusasi kova sade, joka esti mm. valokuvaamisen. Harmin paikka, kun Keihäästäkin nousi useampikin junnu palkintokorokkeelle. Onneksi kisajärjestäjän sivuilta kuvia löytyy.

Keihäästä mukana suunnistamassa oli 19 kilpailijaa. Kokonaisuutena kilpailut menivät hyvin, mutta muutamia pettymyksiäkin koettiin. Hilla, Alexander ja Silva suunnistivat ensimmäistä kertaa virallisissa kilpailuissa ja mukavaa tuntui olevan ja suunnistus sujui hienosti!

Päivän parhaasta tuloksesta vastasi Eevi voittaen sarjan D9RR. Kakkoseksi suunnistivat Tuomas (H10RR) ja Kalle (H8RR). Palkintokorokkeelle nousivat myös Maija (kolmas D13) ja Oskari (kolmas H12). Sara L kuulutettiin palkintojenjaossa virheellisesti kolmanneksi, mutta Saran tiedossa olleen 10 sakkominuutin takia palkinto jäi noutamatta.

Saattajasarjoissa palkintoja ei jaeta, muuten Eino (ykkönen H6RRS) ja Alexander (kolmonen H8RRS) olisivat myös pokanneet mitalit.

Viimeiset Häme Cupin pisteet jaettiin kisoissa tämän kauden osalta. Pisteitä saivat Eevi, Tuomas, Maija, Oskari, Aino,Vieno, Nella ja Reetta. Palkinnot kunkin sarjan kolmelle parhaalle jaetaan Mikonpäivän suunnistuksen yhteydessä su 28.9.2014. Silloin Keihäästä palkitaan Tuomas, joka sijoittui hienosti kokonaistuloksissa toiseksi sarjassa H10RR.

Onnea kaikille hienoista suorituksista!

Tulokset löytyvät täältä.

Kisakuvia pääset katsomaan täältä.

Häme Cupin pistetaulukko löytyy täältä.

Kategoriat
Su

HlS:n 60-vuotisjuhlakilpailu Vähikkälän Kyöstilänharjulla 17.8.2014

HlS:n 60v. juhlakilpailu pidettiin Vähikkälän Kyöstilänharjun maisemissa Janakkalassa aurinkoisessa kesäsäässä.

Keihäästä mukana suunnistamassa oli 29 kilpailijaa, kolmanneksi eniten seuroista.

Päivän parhaasta tuloksesta vastasi Ville voittaen sarjan H16 ja jatkaen Nuorten Jukolassa saamaansa kisavirettä. Eipä huonosti mennyt D16 -sarjalaisillakaan: Katariina kakkonen, Sofia kolmonen ja Fanni nelonen. Katariina ja Sofia palkittiin tästä sarjasta. Edellisten kilpailujen mitaliputkeaan jatkoivat Eevi (D10RR) ja Tuomas (H10RR) sijoittumalla sarjoissaan upeasti kakkoseksi. Siinäpä taisivatkin olla kaikki alpakkalusikoilla tai kakkulapiolla palkitut, vaikkakin kolmen parhaan joukossa oli muitakin Keihäästä.

Nella jäi neljänneksi ainoastaan 12 sekunnin erolla kolmoseen sarjassa D10RR. Inka suunnisti myös hienosti sijoittumalla vanhempien tyttöjen seassa kuudenneksi sarjassa D10RR. Elmiina kokeili rohkeasti ensimmäistä kertaa tuntumaa avoradalla sarjassa D10. Entäpä Eero; kuinka moni aikoo suunnistaa vielä H75 (tai D75 -) -sarjassa? Eero sijoittui 2,6 km:n matkalla seitsemänneksi ajalla 39 min. 19 sek. Hattua täytyy nostaa!

Häme Cupin pisteitä tuli tällä kertaa roppakaupalla (kilpailussa oli paljon suunnistajia Hämeen ulkopuolelta) ja niitä napsivat Eevi (10 pist.), Tuomas (9 pist.), Nella (8 pist.), Netta (7 pist. D12), Reetta (6 pist. D14), Inka (6 pist.), Kalle (4 pist. H10RR), Eemeli (3 pist. H14), Sonja (3 pist. D12), Elmiina (2 pist.), Linnea (2 pist. D10RR) ja Oskari (1 pist. H12). Häme Cupin viimeiset pisteet ovat jaossa VS Junnusuunnistuksessa Valkeakoskella ensi sunnuntaina 24.8.2014.

Kiitos kaikille jännittävästä kisapäivästä!

Tulokset löytyvät täältä.

Kisakuvia pääset fiilistelemään täältä.

Kategoriat
Su

Nuorten Jukola Kankaanpäässä 16.8.2014

”Urheilijavala

Me kaikki Kankaanpään Nuorten Jukolan suunnistajat lupaamme kilpailla reilun pelin hengessä ja sääntöjä noudatten läpi koko viestikilpailun. Me suunnistajat teemme kukin parhaamme ja lupaamme kunnioittaa luontoa ja kanssakilpailijoitamme. Yhdessä luomme ikimuistoisen hienon suunnistustapahtuman.

Kankaanpäässä 16.8.2014 Nuorten Jukolan suunnistajat”

Niinhän se juuri menikin, kaikki tekivät parhaansa onnistuen hyvin ja tuloksena Keihään kaikkien aikojen paras tulos Nuorten Jukolassa.

Keski-iältään todella nuorista kilpailijoistamme ensikertalaisia Nuorten Jukolassa oli kuitenkin vain Valtteri ja Netta. Kalvolan Keihäs 1-nimellä kilpaillut joukkue suunnisti sijalle 115 ja Kalvolan Keihäs 2-nimellä suunnistanut joukkue sijoittui sijalle 140. Tasavahvojen joukkueiden välinen ero oli lopulta maalissa noin 30 minuuttia ja seitsemän osuuden keskiarvolla se tekee noin 4 minuuttia 20 sekuntia per osuus. Ankkureina samaan aikaan yhteislähdöllä lähteneet veljekset kuin Ilvekset Viljo ja Villekin tulivat lähes peräkkäin maaliin. Ville veti kaksikosta tällä kerralla pitemmän korren.

Keihään suunnistajilla on vielä loistava tulevaisuus edessään Nuorten Jukolassa, kunhan kokemusta ja ikää karttuu lisää. Ensi vuonna lähdetäänkin sitten tavoittelemaan paikkaa sadan parhaan joukkueen joukkoon Raaseporin Tammisaareen.

Tässä vielä osallistujat juoksujärjestyksessä (kaikki tallennetaan Keihään historiankirjoihin aikanaan):

Kalvolan Keihäs 1: Fanni – Oskari – Sonja – Väinö R. – Maija – Sofia – Viljo

Kalvolan Keihäs 2: Aino – Eemeli – Netta – Valtteri – Reetta – Katariina – Ville

Tulokset löytyvät täältä.

Kisatunnelmiin valokuvien muodossa pääset tästä.

Nuorten Jukolan sivut löytyvät täältä.

Kategoriat
Su

Lumikuninkaan kivi -kuntorastien tulokset

Uudessa maastossa Lumikuninkaan kivellä Iittalassa pyöri 187 suunnistajaa. Sade jäi tulematta ja pari jyrähdystä kutsui viimeisetkin metsästä pois. Arvonnoissa onni suosi seuraavia: 2km Niko Hippeläinen, 4Akm Marita Vienonen, 4Bkm Maija Mäenpää, 6km Iikka Lankinen.

Tulokset
Rastiväliajat
Valokuvia

Kategoriat
Su

Kuntorastit Lumikuninkaan kivi -kartalla Iittalassa to 14.8.

Keihäs järjestää Hämeen Sanomien kuntorastit torstaina 14.8. ja metsään voi lähteä klo 16.30-18.30. Maksut, opasteet ja muut lisätiedot löytyvät täältä.

Kategoriat
Su

Hämeen AM-viikonloppu Hämeenkyrössä 9.-10.8.2014

Hämeen AM-pitkä matka suunnistettiin Hämeenkyrössä lauantaina 9.8. ja viestit samassa paikassa sunnuntaina 10.8.

Keihäästä mukana henkilökohtaisilla matkoilla oli 23 suunnistajaa.

Kolmen parhaan joukkoon sarjoissaan suunnistivat kakkostilallaan Matias (H21C), Hanna (D21C), Tuomas (H10RR) ja Vieno (D10RR). Kolmostilan nappasivat Netta (D12) ja Eevi (D10RR). Koskapa C-sarjat ovat aluemestaruuskilpailujen ulkopuolisia sarjoja, eivät Hanna ja Matias päässeetkaan juhlimaan mitalikahveja. Junnuille sensijaan luovutettiin hienot aluemestaruusmitalit.

Häme Cupin pisteitä napsivat Tuomas (9 pist.), Vieno (9 pist.), Netta (8 pist.), Eevi (8 pist.), Aino (D13, 7 pist.), Väinö R. (H12, 3 pist.) ja Maija (D13, 1 pist.).

Sunnuntain viesteissä mukana Keihäästä oli 9 joukkuetta eli 27 suunnistajaa. Ensimmäistä kertaa Keihästä edusti Janne Waulu ja elämänsä ensimmäistä suunnistusviestiä juoksi Lasimäeltä kilpailu-uransa heinäkuussa aloittanut kevään Rastikoulun kasvatti Mitja Korja.

Päivän parhaasta tuloksesta Keihäästä vastasivat D10RR-tytöt täyden kympin suorituksellaan! Ensin Elmiina näytti kaapin paikkaa päivän toiseksi nopeimmalla ajalla, Eevi jatkoi jälleen vakuuttavia suorituksiaan nostaen tytöt johtoon ja lopulta Vieno ankkuroi itsensä myöskin ykkösenä maaliin. Hyvä tytöt!

Tyttöjen D14 sarjassa hienosti neljänneksi suunnistivat Reetta, Maija ja Aino.

Osuutensa kärjessä tai kärjen tuntumassa suunnisti useita kilpailijoita, mutta viestin luonteen mukaan koko ryhmän tulos ratkaisee sijoituksen.

Kiitos kaikille jännittävästä viikonlopusta!

Lauantain tulokset löytyvät täältä ja rastiväliajat täältä.

Viestien tuloksiin pääset tästä.

Kisakuvia pääset fiilistelemään täältä.

Kategoriat
Su

Hämeen Oravapolkuviesti HOV Akaassa 29.7.2014

Hämeen Oravapolkuviesti kisattiin 29.7. Akaan Nahkialanvuoren nopeakulkuisissa maastoissa Tarpian Suunnan isännöimänä. Keihäs oli mukana kahdella joukkueella.

Kaikki junnumme suunnistivat hienosti ja joukkueiden sijoitukset paranivat edellisestä vuodesta. Varsinkin ykkösjoukkue (Maija, Tuomas, Sonja, Oskari ja Aino) kukisti ennakolta vahvaksi arvioituja joukkueita ja sijoittui viidenneksitoista. Kakkosjoukkue (Reetta, Vieno, Valtteri, Väinö ja Ella) sijoittui sekin hienosti kolmanneksikymmenenneksi. Kaikkiaan maaliin tulleita joukkueita oli 51.

Lähes kaikki vanhemmat juniorimme olivat muilla mailla, joten tässä suhteessa annoimme muille tasoitusta. Iso kiitos kaikille joukkueensa eteen suunnistaneille!

Viestin tuloksiin pääset täältä.

Valokuvia viestistä löytää täältä.

Kategoriat
Su

SYÖTE-suunnistus 26.-27.7.2014

Pudasjärven Urheilijat järjestivät la-su 26.-27.7.2014 2-päiväiset kansalliset SYÖTE-Suunnistus -kilpailut. Kilpailukeskuksena oli Hotelli Pikku-Syöte Pudasjärvellä.

Syötteen maastoissa usein taito- ja fysiikkaleirejä pitänyt huipusuunnistaja Pasi Ikonen piti nuorille tarkoitetun suunnistusleirin juuri kisojen alla ja Keihäästä mukana olivat Viljo ja Oskari, jotka tietysti myös kilpailivat viikonloppuna.

Oskarilla homma meni niinkutsutusti napakymppiin kun kaveri nappasi oman sarjansa voiton eikä Viljollakaan tainnut paljon olla valittamista, kun pääsi maailmanmestarin oppiin! Hyvä pojjaat!

Tulokset löytyvät täältä .

Valokuvia pääset ihailemaan tästä.