Kategoriat
Su

Nuoriso- ja Sprinttiviesti 4.10.2014 Naantalissa

Samaan aikaan kun Jämillä Keihään edustajat napsivat AM-mitaleita, juostiin Nuoriso- ja Sprinttiviesti (NSV), tällä kertaa Naantalin Kuparivuoren maastoissa. Keihäästä oli mukana kaksi joukkuetta B-sarjassa (H/D12) ja kaksi joukkuetta C-sarjassa (Kuntosarja), tänä vuonna ei saatu mukaan seitsenhenkistä joukkuetta A-sarjaan viimevuotiseen tapaan.

Joukkueella Oskari – Eevi – Netta – Sonja tehtiin Keihään historian paras tulos tässä pitkät perinteet omaavassa viestikilpailussa. Joukkue sijoittui kuudenneksi B-sarjassa, vain kolmen sekunnin päähän viidennestä ja samalla palkintosijasta. Aaltoja – aaltoja!

Mahtavan juoksun tekivät myös kahdeksankymmenen viiden joukkueen joukossa sijalle 45 suunnistaneet Elmiina – Liisa – Kalle – Tuomas. B-sarjan maksimi-ikä joukkueella sai olla 44 vuotta, tällä meidän hurjaan vireeseen toisen joukkueen lailla yltäneellä joukkueella se oli 36 vuotta.

Hyvällä sykkeellä kisaan lähtivät myös C-sarjan joukkueet.  Joukkue Matias – Reetta – Eemeli sijoittui sijalle 36 ja joukkueen Kimmo – Eeva –  Markku tilanne oli vielä toisen osuuden jälkeen tasan, kun Reetta ja Eeva tulivat rinta rinnan maaliin. Ankkuriosuudella nuoruus oli valttia Eemelin tullessa ”hiukan” ennen Markkua maaliin. Tällä kertaa kävi myös niin, että kisajärjestäjät eivät löytäneet Markun suorituksesta kaikkia rastileimauksia.

Onnittelut kaikille mahtavista suorituksista ja kiitokset mukavasta kisareissusta !

Viestien tuloksiin pääset tästä.

Kisatunnelmia kuvin löytyy täältä.

Kategoriat
Su

Jämi Suunnistusmaraton 4.10.2014

Jämi Suunnistusmaraton juostiin Jämin maisemissa la 4.10.2014.

Keihästä edusti kolme kovaa Veetä eli Viljo, Ville ja Väinö sekä Saara.

Tältä Erikoispitkältä tuli hieno saavutus Keihäälle. AM kultaa saivat Viljo ja Ville, AM hopeaa saivat Väinö ja Saara.

Kilpailusijoitukset:  Ville oli kilpailun kolmas, Väinö kuudes, Viljo neljäs ja Saara viides.

Tuloksiin pääset täältä.

Kisakuvat löytyvät täältä.

Kategoriat
Su

Suunnistuskauden päätösjuhla 1.10.2014 Hukarilla

Suunnistuskauden päätösjuhlaa vietettiin rennoissa merkeissä Hukarilla 1.10.2014.

Saara esitteli kuluvan vuoden toimintaa ja tapahtumia ja raotti hiukan ensi vuodenkin suunnitelmia. Jani esitteli seuran valmennustoimintaa ja oman suunnistushistoriansa ja mielenkiintoisen kilpailuanalyysin kautta toi esiin hiukan toisenlaisen näkökulman tähän hienoon harrastukseen.

Illan aikana palkittiin kauden tärkeimmissä kilpailuissa hyvin menestyneet juniorit ja tämän vuoden parhaan suunnistajan palkinnon Keihäässä vastaanotti Ville Laakso.

Illan päätteeksi nautittiin Riitan ja muiden emäntien loihtimia suussasulavia herkkuja, nam nam. Kiitos kaikille mukana olleille mukavasta illasta!

Kategoriat
Su

XIX Mikonpäivän suunnistus ja Alueottelu 28.9.2014 Tampereen Sorsapuistossa

Tampereen Sorsapuistossa suunnistettiin sunnuntaina Tampereen Pyrinnön järjestämä , legendaarinen Mikonpäivän suunnistus, jo yhdeksättätoista kertaa. Sää oli lämmin ja aurinkoinen kuin tarinoiden morsian.

Samaan aikaan kilpailtiin myös Häme-Satakunta-Varsinais-Suomi-alueottelu, neljäskymmenes vuosi tuli täyteen tässä mittelössä.

Keihäästä suunnistamassa oli 28 kilpailijaa, mukana ensimmäistä kertaa kilpailemassa oli Merinna Patovisti (D6RRS). Ensimmäistä kertaa avoradalla kilpaili Eevi sarjassa D10 edustaen samalla Keihästä ja Hämettä alueottelussa. Ja hienostihan se meni Merinnalla, Eevillä ja muilla.

Parhaiten tänään suunnisti Sara L. nappaamalla kultamitalin sarjassa D8RR. Leppästen juhlaa lisäsi Netta voittamalla hopeamitalin sarjassa D11. Hopeisen mitalin saalisti myös Vieno sarjassa D9RR. Saattajasarjassa Eino voitti sarjan H6RRS.

Alueottelun voitti viime vuosien tapaan ylivoimaisesti Hämeen alueen joukkue, jossa Keihästä Eevin lisäksi edusti Tuomas sarjassa H10. Tuomas palkittiin myös lahjakortilla Häme Cupin toisesta sijastaan tänä vuonna sarjassa H10RR. Komea on kiertopalkintona tullut Pokaali.

Hyvä Keihäs!

Tulokset löytyvät täältä.

Tulokset väliajoin löytyvät täältä.

Alueottelutulokset löytyvät täältä.

Kisakuviin pääset tästä.

Kategoriat
Su

Seikkailujen yö 2014 Kyötikkälä, Kangasala 26.9.2014

Seikkailujen yössä suunnistettiin Kyötikkälässä, Kangasalla hämyisenä perjantai-iltana.

Mukaan oli uskaltautunut joukko rohkeita seikkailijoita Keihäästäkin.

Tuloksiin pääset täältä.

Kategoriat
Su

SM sprintti 20.9.2014 Hollolassa

Hollolassa suunnistettiin lauantaina 20.9. SM-sprinttiä. Keihäästä mukana olivat Katariina, Fanni, Ville, Eemeli, Viljo ja Väinö.

Aamupäivällä juostiin karsinnat, joista Ville pääsi ainoana iltapäivän A-finaaliin. Muut jäivät B-finaaliin. Iltapäivällä kilvoiteltiinkin jo sitten SM-mitaleista. Vielä tänä vuonna ei mitaleja keihäälle tullut, Ville suunnisti finaalissa kuitenkin hienosti kuudenneksitoista parhaan ajan. Ensi vuonna sitten jo mitalit tavoitteena yrittämään uudestaan!

Onnittelut hyvistä suorituksista!

Tulokset löytyvät täältä.

Kategoriat
Su

Kansallinen Kangasala SK:n 20-vuotisjuhlakilpailu 14.9.2014

Kangasalan Sahalahdessa suunnistettiin sunnuntaina Kangasala SK:n 20-vuotisjuhlakilpailu mitä mainioimmassa, aurinkoisessa ja lämpimässä säässä.

Keihään suunnistajat taisivat tehdä sijoituksissa kaikkien aikojen ennätyksen eli todellinen juhlakilpailuhan kisoista muodostui. Vai mitä tuumitte tästä: Ville ykkönen, Jani ykkönen, Matias ykkönen, Saara ykkönen, Eero kakkonen, Elmiina kolmonen, Sara nelonen, Netta seitsemäs, Liisa seitsemäs, Viljo kolmas, Mitja kahdestoista ja tällä kertaa Mariannella jäi osa rasteista leimaamatta.

Viime viikonloppuna kahdeksanneksi SM-kisoissa suunnistanut Ville jatkoi vakuuttavalla tavalla voittaen H15-sarjan ylivoimaisesti. Jani, Matias ja Saara suunnistivat vaikeuksien kautta voittoon kauden parhailla sijoituksillaan. Eerolle tuli myös kauden paras sijoitus kakkossijalla sarjassa H75. Elmiinalle ei näytä tuottaneen mitään vaikeuksia siirtyä RR-sarjasta AVO-sarjaan, päinvastoin, sijoitukset senkun paranee. Tänään kolmas ja samalla palkintopallisijoitus sarjassa D10. Pippurinen Sara 7v. suunnisti aivan palkintopallin viereen neljännellä sijallaan sarjassa D9RR eikä kauaksi jäänyt Liisakaan samassa sarjassa seitsemännellä sijallaan. Netta suunnisti seitsemänneksi sarjassa D12 jättäen taaksensa mm. SM-nelosen (KLL D12) sekä SM-kakkosen ja nelosen (KLL D11TR). Mitja parantaa suoritustaan kilpailu kilpailulta ja tänään jäi kolme muuta kilpailijaa taakse Mitjan sijoittuessa kahdenneksitoista sarjassa H9RR.

Keihäs jyrää!

Tulokset löytyvät täältä.

Tulokset väliajoin löytyvät täältä.

Kisakuviin pääset tästä.

Kategoriat
Su

Hämeen Sanomien yökuppi Iittalassa maanantaina 15.9.

Linkki: Klikkaa tästä
Lähteä voi metsään: 20:30 väliaikalähtönä
Paikoitus: Vesitornintie

Kategoriat
Su

Hämeen Sanomien kuntorastit Iittalassa torstaina 11.9.

Reipasta rastimäärää oli etsimässä erinomaisessa syyssäässä Iittalan Allunkaisissa 151 suunnistajaa. Arvonnoissa palkinnot menivät seuraavasti:

2km Petri Hippeläinen
4Akm Jaakko Karppinen
4Bkm Timo Haavisto
6km Netta Leppänen

Tulokset
Rastiväliajat

————–

Linkki: Klikkaa tästä
Lähteä voi metsään: 16:30-18:30
Paikoitus: Kansalaisen Karttapaikka

Kategoriat
Su

SM-pitkä Jyväskylän Muuratsalossa 6.-7.9.2014

Historiallinen viikonloppu Kalvolan Keihäälle!

Viikonloppuna kilpailtiin Muuratsalossa SM-pitkän matkan R1-kilpailut ja Keihäästä mukaan olivat uskaltautuneet Ville ja Viljo.

Keihään juniorit lähtivät lauantaina karsintakilpailuun hakemaan paikkaa A-finaaliin. Villen hyvä menestys KLL:n kilpailuissa antoi odottaa hyvää suoritusta myös SM-kisoissa. Niinhän siinä kävi, että Ville suunnisti itsensä A-finaaliin. Viljo oli joutunut tiukempaan karsintasarjaan ja jäi valitettavasti B-finaaliin.

Illalla oli sitten aika juhlistaa Keihään ensimmäistä A-finaalipaikkaa, tankata ja venytellä seuraavan päivän koitosta varten.

Sunnuntaiaamuna oli melkoinen sumu B-finaalien käynnistyessä. Viljo taiteili sumun keskeltä tasaisen suorituksen sijalle 14. Sitten olikin aika jännittää Villen menoa metsässä.

Kellon tarkkailua, minuuttien laskemista, jännitystä ja odottelua. Ville lähti matkaan sarjansa puolivälissä hurjalla vauhdilla töppöstä toisen eteen laittaen mäkisessä ja haastavassa maastossa. Sitten, pitkällä askeleella, poika tuli vauhdikkaasti maalisuoraa.

Tämän jälkeen alkoi tuskainen, muiden kilpailijoiden odottelu maaliin. Tulostaulun kyttäämistä, hermokävelyä, puheluita. Jännittävää, mutta tuskaista odottelua. Villen tavoitteena oli selviytyä 10 parhaan joukkoon. Lopulta viimeinenkin H15-sarjalainen saatiin maaliin ja tulos oli valmis – Ville sijalla 8. Uskomaton suoritus!

Palkintojenjaossa Ville kävi pokkaamassa plakettisijan.

ISOT ONNITTELUT VILLELLE!

Kilpailujen tulossivut löytyvät täältä.

Kisavalokuviin pääset tästä.