Kategoriat
Su

Keihään miehet tossuttivat Lappeenrannassa parhaan sijoituksen seuran Jukola-historiassa!

Tänä vuonna Lappee-Jukolassa kirjoitettiin Keihään Jukolan Viesti -historia uusiksi, kun Keihään ykkösjoukkue suunnisti kaikkien aikojen parhaan sijoituksensa ollen 470./1717. Joukkueessa suunnistivat Väinö Johansson, Pasi Nuottakari, Viljo Oripelto, Jorma Mäntytörmä, Janne Waulu, Hannu Pietilä ja Jani Mäntytörmä. Myös Venlojen Viestissä Keihäs sivusi omaa parasta sijoitustaan, mutta siitä jäätiin muutama sija.

Keihäs on osallistunut Jukolan Viestiin vuodesta 1986 lähtien (Kaanaa, Tampere). Ensimmäisessä joukkueessa suunnistivat Jukka Sihvo, Kari Nykulla, Matti Pietilä, Seppo Pitkänen, Reijo Mäntytörmä, Matti Hursti ja Jorma Mäntytörmä.  Tilastojemme mukaan Jukolan Viesti on jäänyt Keihäältä väliin neljä kertaa. Keihään Venlat ovat olleet mukana näiden vuosien aikana kymmenen kertaa, joista ensimmäisen kerran Juvalla vuonna 1990.

Keihään innokkaita, taitavia nuoria junnuja on tulossa lähivuosina ikään, jolloin he voivat osallistua Jukolan ja Venlojen Viestiin ensimmäistä kertaa. Tuleville vuosille ennakoidaan historian kirjojen päivitystä toistamiseen.

Tämän vuoden kärkijoukkueiden GPS-reittejä Jukolan ja Venlojen Viestien osuuksilla pääsee seuraamaan tästä linkistä. Lyhyet käyttöohjeet: 1) Valitse osuus, 2) paina avautuvasta sivusta ’HTML tracking’ (toimii parhaiten selaimilla) 3) ja vasemmasta alakulmasta Play-painiketta.

Kategoriat
Su

Kuntorastit Pastinkankaalla tiistaina 14.6.2016

penkkaaKalvolan Keihäs järjestää Hämeen Sanomien kuntorastit Pastinkankaan kartalla TIISTAINA 14.6. Metsään voi lähteä kello 16.30-18.30.

Ratavaihtoehtoina on 2 km (helppo), 4B km (helppo), 4A km ja 6 km sekä teemarata (käyräkartta), lisätiedot täältä.

Emit-leimaus. Emit-korttivuokra 1 euro. Kertamaksu 6 euroa, alle 16 v ilmaiseksi. Maksuna käy myös Tyky-liikunta- ja kulttuurisetelit.

Opastus alkaa: 130-tien ja Iittalantien risteys sekä Iittalan keskusta.
Navigointiosoite: Pastintie 90

Kategoriat
Su

AM-keskimatka ja HOK 17.5.2016 Akaan Viialassa

AM-keskimatka ja Hämeen Oravapolkukilpailu HOK kilpailtiin Akaan Viialassa Kolikkoinmäen maastossa.

Keihäästä mukana kisailemassa oli 17 suunnistajaa. Silva (sarja D8RR) suunnisti ihka ensimmäistä kertaa yksin metsässä ja selviytyi jännittävästä metsäseikkailusta hienosti.

Kolmen parhaan joukkoon ja samalla Aluemestaruusmitaleille suunnistivat Sonja (kultaa sarjassa D14), Viljo (hopeaa sarjassa H20) ja Tuomas (pronssia sarjassa H12).

Kilpailun tuloksia pääset tutkimaan tästä ja väliaikoja täältä.

Kisakuvat löytyvät täältä.

Järjestäjän kuvia pääset ihailemaan täältä.

Kilpailussa kerättiin myös Häme Cupin pisteitä. Pistetilanne löytyy täältä.

Onnea mitalisteille!

Kategoriat
Su

OrPo:n kansallinen pitkä 14.5.2016 Siitama, Orivesi

Samaan aikaan kun Iittalassa ratkottiin Lasinpuhalluksen maailmanmestaruuksia, suunnistettiin OrPo:n kansallinen pitkä Siitamassa varsin kuivissa olosuhteissa ilman ennustettua sadetta.
Kilpailukeskuksena oli Siitaman nuorisoseuran talo Jukola. Kilpailualueena oli Ukonsyrjän (2015 keskimatka) ja Kangasala SK:n Hankavuoren (SM-R2 2012) maastoa.

Keihäästä mukana kisailemassa olivat Oskari, Sonja, Valtteri, Netta, Tuomas, Eevi, Kalle ja Sara L.

Kolmen parhaan joukkoon ja samalla palkinnoille suunnistivat Tuomas (kultaa sarjassa H12) ja Eevi (pronssia sarjassa D12). Hyviä suorituksia tekivät muutkin ja Häme Cupin pistetili karttui jokaisella.

Kilpailun tuloksia pääset tutkimaan tästä.

Kisakuvat löytyvät täältä.

Häme Cupin pisteet löytyvät tästä.

Kategoriat
Su

Helasuunnistus 5.5.2016 Hämeenkyrössä

Helatorstain perinteinen Helasuunnistus on saanut uudet isännät ja Pirkkalan maastot ovat vaihtuneet Hämeenkyrön Vesajärven maisemiin.

Kesäisen lämpimissä ja aurinkoisissa olosuhteissa kilpaili yli 400 suunnistajaa varsin haastavilla radoilla. Keihäästä kilpasarjoissa oli mukana 17 suunnistajaa.

Hyviä suorituksia nähtiin paljon ja monilla olikin kotiinviemisinä Hämeenkyrössä valmistettu puukauha sekä paikallista sydänleipää palkintona uurastuksesta.

Häme Cupin pisteitäkin kertyi samalla monelle tästä kauden ensimmäisestä osakilpailusta.

Viikonlopun kilpailujen tuloksia pääset tutkimaan täältä ja väliajat löytyvät täältä.

Kisakuvat löytyvät täältä.

Kisajärjestäjän kuvia pääset ihailemaan täältä.

Häme Cupin pisteet löytyvät Kooveen uudistetuilta nettisivuilta tästä.

Kategoriat
Su

Perhesuunnistuskurssi alkaa maanantaina 9.5.

Yleisön pyynnöstä: Perhesuunnistuskurssi alkaa maanantaina klo 17.30-18.30 Vesitornilla! Kurssi käydään samaan aikaan Keihään pikkusuunnistajien harkkojen kanssa, ja on tarkoitettu vuoden 2010 jälkeen syntyneille lapsille vanhempineen. Perhesuunnistajat voivat halutessaan osallistua junnujen alkuleikkeihin ja teoriaosuuteen, tai lähteä suoraa suunnistamaan.
Kurssimaksu 40 €/perhe, sisältää lasten (s. 2011-2015) osallistumismaksut tämän vuoden Lasimäkisprinttiin, joka pidetään iltakisana keskiviikkona 24.8.

Ilmoittautumiset Riitalle (0400 415 928 tai riitta.aumo(at)luukku.com) tai suoraa paikan päällä. Tervetuloa!

Kategoriat
Su

FinnSpring 2016 Åminneforsissa, Raaseporissa 23.-24.4.2016

Suunnistuksen kevätkauden päätapahtuma FinnSpring 2016 järjestettiin Åminneforsissa, Raaseporissa 23.-24.4.2016.
Kilpailukeskuksena toimi Påminnen laskettelukeskus. Vuodenaikaan nähden varsin kylmissä olosuhteissa kilpaili viikonlopun aikana noin 4500 suunnistajaa.
Keihäästä henkilökohtaisissa kilpailuissa mukana oli 13 kilpasarjalaista ja sunnuntain viestikilpailuihin osallistui viisi joukkuetta.

Viikonlopun kilpailujen tulokset löytyvät täältä.

Lauantain kisakuviin pääset tästä.
Sunnuntain viestikuvat löytyvät täältä.
Kisajärjestäjän lauantain kuvat löytyvät täältä ja sunnuntain viestikuvia pääsee ihailemaan täältä.

Ruotsinkielisen Sportnytt-ohjelman kisauutinen löytyy Yle Areenasta n. 5 minuutin ja 55 sekunnin kohdalta. Linkki ohjelmaan tässä.

Kategoriat
Su

Suunnistuksen Supermaanantai 18.4. liikutti väkeä Iittalassa

Keihään suunnistusjaoston maanantai oli tavallistakin työntäyteisempi. Aamupäivällä ohjaajat Riitta, Pirita ja Jani kävivät Iittalan yhtenäiskoululla ja eskarissa esittelemässä suunnistusta. Kaikki eskarit ja 1.-2. luokkalaiset opettajineen pääsivät kokeilemaan sprinttisuunnistusta ja emit-leimausta. Apuna juoksivat isommat juniorit Eevi, Iida, Nella, Netta ja Oskari. Heille kiitos avusta! Alkuillasta vedettiin sitten Keihään suunnistusryhmien, Sopulien ja Oravien, vuoden ensimmäiset ulkoharkat, joihin saatiin mukaan myös kivasti uusia junioreita. Heti päälle tarjottiin vielä perheille mahdollisuus kokeilla suunnistamista. Paikalla olikin mukavasti väkeä. Kaikki saivat pienen henkilökohtaisen opastuksen ennen sprinttiradalle lähettämistä. Samaan aikaan paikalla pyörivät myös isommat suunnistajat fysiikkaharkoissaan. Kun rastipukit illalla kerättiin, laskettiin radalla käyneen liki 250 suunnistajaa! Perhesuunnistukset jatkuvat myös kahtena seuraavana maanantaina Vesitornilla, tervetuloa! Toivottavasti saadaan paikalle vähintään yhtä paljon väkeä.

Perhesuunnistukset:

MA 18.4. Perhesuunnistus 1/3, Lasimäki
MA 25.4. klo 18-19.30, Perhesuunnistus 2/3, Vesitorni
MA 2.5. klo 18-19.30, Perhesuunnistus 3/3, Vesitorni

Tervetuloa kokeilemaan suunnistusta! Saat opastuksen paikan päällä (tai halutessasi oppaan). Voit suunnistaa myös lastenrattaiden kanssa. MLL Kalvola hoitaa nuotiota. Paikalla tarjoillaan pientä nuotiopurtavaa. Lähtö sulkeutuu klo 18.45. Tapahtuma on maksuton.

Koulu

Eskari2

Eskari

Kartta

Ilta

Ilta2

 

Kategoriat
Su

Suunnistuskauden päättäjäiset Lepaanrannassa 25.10.2015

Suunnistuskauden päättäjäisiä juhlittiin rennon aktiivisissa merkeissä Lepaanrannassa.

Pientä liikuntaa ja hassuttelua tehtäväradoilla, makkaranpaistoa grillikatoksella ja siitä sitten sisätiloihin kuuntelemaan Janin esitystä suunnistuksesta jatkuen Sirpan katsaukseen pienempien suunnistajien harjoituksista ja tämän jälkeen kauden kohokohtien muisteloa Saaran johdolla.

Kaudet parhaat kilpailijat ja seuratoiminnassa aktiivisesti toimineet palkittiin, tänä vuonna palkittavia olikin ennätysmäärä.

Esitysten jälkeen saimme nauttia suussasulavista sämpylöistä makeiden herkkujen ja kahvin kera teetä ja mehuakaan unohtamatta. Saunan löylyistäkin pääsivät halukkaat nauttimaan tilaisuuden lopuksi.

Kiitos kaikille järjestäjille ja mukanaolijoille upeasta sunnuntaipäivästä!

Päättäjäiskuvia pääset fiilistelemään täältä.

Kategoriat
Su

Jämi Suunnistusmaraton 3.10.2015

Jämi Suunnistusmaraton ja samalla Hämeen erikoispitkien matkojen aluemestaruuskilpailut suunnistettiin upeassa auringonpaisteessa hyväkulkuisessa kangasmaastossa Jämillä.

Keihään värejä olivat edustamassa Tuomas, Sonja, Reetta, Väinö ja Viljo sekä aikuisista Jani, Hanna, Saara, Jorma ja Eero.

Hieno syyskeli siivitti Keihäsläiset hienoihin suorituksiin 😀

Voittoon juoksi Väinö sarjassa H16. Toiselle sijalle ylsi Sonja sarjassa D14. Kolmanneksi suunnistivat Tuomas (H12) sekä Eero (H75).

Aluemestaruusmitaleita Keihään porukalle tulikin oikein roppakaupalla. Kultaa kävivät pokkaamassa Vänö ja Saara, hopealle nousivat Sonja, Reetta, Viljo, Jani ja Eero.

Hyvä Keihäs!

Tuloksiin pääset täältä ja väliaikoihin täältä.

Kisakuvia löytyy täältä.

Järjestäjän kisakuviin pääset täältä.