Koutsin korneri

2.9. harjoitusottelu KalvKe-HauSBandy  6-0 (4-0),(1-0),(1-0)

1-0 Senja (Heli)

2-0 Noora (Mäksä)

3-0 Mäksä

4-0 Mäksä (Jenni)

5-0 Heli (Assi)

6-0 Mäksä (Noora)   rl-kisa 2-1 (Niina ja Mäksä)

Kauden avausotteluun oli saapunut vieraaksi naapurin naiset Hauholta muutamalla Hämeenkosken tytöllä vahvistettuna. Ottelun alla valokuvauksesta toivuttuamme olimme sopineet muutamasta pelikuviosta, joita lähdimme noudattamaan. Peli olikin todella valmiin oloista eikä vastustajalla ollut ensimmäisessä erässä juuri muuta mahdollisuutta, kun alistua ”matkustajan osaan” keissujen toimiessa kuskeina. Etenkin kakkosketju paineli toiseen päähän sellaista vauhtia, että oksat pois… Neljäs maali kelpaisi mihin tahansa pelikirjaan malliesimerkiksi siitä, kuinka peli käännetään nopeasti vastaiskuun… upea maali! Ykköskentällä ajoittain syötöt viipyivät tai olivat epätarkkoja, mutta senkin peli parani koko ajan. Peli tasoittui toisessa ja kolmannessa erässä ja molemmille joukkueille siunaantui tekopaikkoja keissujen edelleen kuitenkin määrätessä pelin tahdin. Toisen erän puoli välissä otimme kentälle kolmosketjun, jossa tulikasteensa saivat myös ”juniorit” Meri ja Päivi, jotka selviytyivät urakastaan ihan mukinn menevästi.

Peukut: *** Mäksä Valmentajan puhuttelun jälkeen oli aivan pitelemätön.

** Martha Noudatti valmentajan ohjeita fyysisestä pelistä hienosti.

* Roosa Rauhoitti mukavasti oman pään peliä päällikön ottein.

7.9. harjoitusottelu KalvKe-TFT 5-4 (3-0),(1-1),(1-3)

1-0 Pipa

2-0 Mäksä (Noora)

3-0 Mäksä (Jenni)

4-0 Mäksä (Valma)

5-4 Sennu (Heli)  rl.-kisa 3-2 (Niina, Heli, Pipa)

Toisessa harjoitusottelussa saimme vieraaksi TFT:n naisjoukkueen Toijalasta (Akaa). Vastus oli astetta kovempi, juoksuvoimainen ja aika fyysistä peliä pelaava tiimi. Silti onnistuimme alussa yllättämään heidät (Liekö saapuneet paikalle hieman takki auki?). Keissut veivät ensimmäistä erää selvästi ja kolmoskentän ”hämppäläisistä” Pipa nappasi lapaansa vastustajan harhasyötön ja karkasi läpiajoon tuloksena tärkeä avausmaali. Avauserässä numeroita kaunisteli vielä Mäksä kahdesti. Toisessa erässä vastustaja lisäsi kierroksia ja sai vyörytettyä tasapäisesti hyökkäyksiä keissumaalillekin ja näin saimme mitattua myös Jellun torjuntakuntoa. Mäksä viimeisteli erän ainoan keissumaalin (molemmissa peleissä jo kolme maalia-kohtuulinen saldo). Kolmannessa erässä alkoi oma pelikurimme hieman lipsumaan ja etenkin kakkosketjun puolustuspeli oli aika näennäistä-näytti aktiiviselta, mutta silti vastustajalle annettiin liikaa tilaa maalin edustalla. Siellä pitää olla paljon häijympi! Erän puolivälissä kakkonen saikin jäädä lepäilemään. Erässä sattui myös todella harmittava takaisku, kun loistopelin pelannut Lotta loukkasi polvensa harmittoman näköisessä kontaktitilanteessa. Toivottavasti sairaslomasta ei tule kovin pitkä, sillä Lotta on ehdottoman tärkeä pelaaja joukkueelle. Kolmoskentän uudet vahvistukset pelasivat hyvin. Toki pelitaktiikassamme on vielä opittavaa, mutta he tuntuvat oppivan nopeasti. Erän lopussa ykköskenttä värkkäsi tärkeän voittomaalin ja osoitti, että senkin peli on kokoajan paranemassa-Heliltä parempi peli kuin ensimmäinen. Assilla kunto on nousussa ja Sennu oli tutun aktiivinen, vaikka syötöissä jäi nyt parantamisen varaa.

Peukut: *** Niina Pelasi todella varmasti ja avasi huolella. Taas varma rankkari!

** Lotta Erinomaista pallollista peliä. Pikaista paranemista!

* Mäksä Upeita maaleja! Puolustuspäässä parannettavaa vielä.

19.9. Keihäs 100 vuotta-turnaus

KalvKe-Hämeenkosken Dynamo 3-1 (1-0),(2-1)

1-0 Mäksä (Noora)

2-0 Mäksä (Jenni)

3-0 Mia (Mäksä)

Turnauksen avausottelussa panostimme terävään alkuun ja onnistuimme siinä jälleen. (Hyvän Joukkueen merkki) Lähdimme ensierään kahdella ketjulla Katjan ottaessa ykkösketjun pakin tontin Niinan Viereltä. Painoimme pelin vahvasti toiseen päätyyn ja puolustimme huolella. Muutama huolimaton purku sattui pahasti vastustajan tykkien lapaan. Onneksemme tällä kertaa vedot epäonnistuivat. Mäksä värkkäsi komean maalin siskonsa syötöstä. Toisessa erässä Mäksä ja Mia kaunistelivat vielä numeroita. Varsinkin Mian maali oli upea – Mäksällä tuntui olevan silmät selässäkin ja syöttö löysi vapaan Mian takatolpalta ja pallo tyhjiin… Lopussa Niinalle sattui lapsus ja pallo putosi suoraan vastustajan lapaan eikä Jellulle jäänyt mahdollisuuksia-kauneusvirhe 3-1.

Peukut : *** Mäksä Aivan liekeissä!

** Jenni Energistä liikettä ja rohkeasti jo pois omalta ”kaistalta”.

* Mia Erinomaista yritystä-palkkiona kauden avausmaali.

KalvKe-FoSu 4-1 (3-1)(1-0)

1-1 Jenni (Mäksä)

2-1 Mia (Päivi)

3-1 Assi (Senja)

4-1 Noora (Valma)

Ensimmäisessä vaihdossa ykköskenttä nukkui ja vastustaja pääsi kuittaamaan avausmaalin lähietäisyydeltä. Nopeasti joukkue toipui takaiskusta ja käänsi pelin. Kaksi vaihtoa ja peli oli meille jo 2-1. Maalintekijöinä Jenni ja Mia. Vielä erän lopulla Assi viimeisteli rannarilla 3-1 osuman ja samalla alkoi ykkösketjunkin peli jo olla ”sinne päin” mitä heiltä ollaan totuttu näkemään. Hyvä peli keissuilta tämäkin.

Peukut: *** Roosa Hyvää pelin rauhoittamista ja avauspeliä.

** Mia Jälleen todella sähäkkää pelaamista.

* Assi Tärkeä maali koko ketjulle-HERÄTYS!

KalvKe-KeBa B 5-2 (1-1),(4-1)

1-0 Katja (Päivi)

2-2 Katja (Päivi)

3-2 Mäksä (Senja)

4-2 Senja (Heli)

5-2 Heli (Assi)

Soppa painoi mahassa ja otteluun valmistautuminen ennakkoon heikompaa vastustajaa vastaan ei kaikilta onnistunut. Pelistä tuli väkinäistä ns. näennäispelaamista. Alussa pirteä kolmosketju piti meidät pelissä mukana ja kaksi Katjan tahtomaalia säilytti lukemat tasaisena. Kakkosketju otti vastaan molemmat vastustajan osumat! Toisessa erässä heräsi ykkösketju ja näytti mikä oli kuitenkin todellinen tasoero ja ratkaisi ottelun. Tällaista peliä olemme heiltä jo odotelleetkin HIENOA!

Peukut: *** Katja Kaksi tärkeää maalia- ei jäänyt niin paljoa kirittävää!

** Heli Nyt oli sopivaa raivoa ja ajatuskin pelissä kohdallaan.

* Päivi Pysyi hyvin ketjunsa vauhdissa-kaksi syöttöä!

KalvKe-Keba C 2-1 (1-1),(1-0)

1-0 Senja (Heli)

2-1 Noora (Mäksä)

Pirteä KeBan C-tyttöjoukkue piti ensi erässä pelin tasaisena ja torjuttavaa riitti molemmissa päissä. Tämäkään eiollut keissuilta ihan parasta peliä ja ykkösketju oli ehkä nyt paras koostumus. Senja viimeisteli hienon maalin Helin nappipassista. Toisessa erässä peli oli tasaista aina siihen saakka kunnes siirryimme kahteen ketjuun ja vastustaja vetäytyi puolustamaan tasapeliä. Viimehetkillä Norde päätti ratkaista pelin ja viritti sellaisen rannarin, johon ei hyvin torjunut Keba-vahtikaan ehtinyt eteen ja peli  oli selvä. Hieno turnaus- kaikki voitettiin. Nyt takin napit kiinni ja nöyränä kohti kovia sarjapelejä.

Peukut: *** Sennu Jaksoi painaa tapansa mukaan loppuvihellykseen  asti.

** Noora Upea ratkaisumaali!

* Jellu Varmaa peliä, vaikkei niin koville joutunutkaan.

30.9. Hauho harkkamatsi HauSBandy-KalvKe  1-3 (1-1),(0-1),(0-1)

1-1 Heli (Roosa)

1-2 Heli (Katja)

1-3 Katja (Assi)  rl. Assi,Heli,Noora,Jenni

Matkustimme viimeiseen harkkapeliin ennen sarjan alkua vastavierailulle HauSBandyn naisjoukkueen vieraiksi. Hieman tuntui pelissä väsy painavan eikä mukana ollutkaan kun kaksi ketjullista pelaajia koeviikon vuoksi. Ensi erässä kokeilimme koko kentän prässäystä eikä se vieläkään tuntunut onnistuvan. Yksi tai kaksi vuorollaan jätti oman vartioitavansa ja homma ei toiminut kuin ajoittain. Vastustaja pääsi iskemään ottelun avausmaalin Valman harhasyötöstä ja erän lopussa Heli tasoitti puntit. Toisessa erässä pistimme puolustuksen 1-2-2 muotoon ja mökkisysteemi tuntui porukalle sopivan paremmin. Vastahyökkäyksiin emme pienen kentän vuoksi niin hyvin päässeet, mutta yhden onnistui Heli värkkäämään Katjan syötöstä. Kolmannessa erässä palasimme perinteiseen keissutaktiikkaan ja peli painuikin hauholaispäätyyn. Näppärän hyökkäyksen päätteeksi Katja viimeisteli loppulukemat Assin hyvästä syötöstä. Rankkarikisa vedettiinkin poikkeuksellisesti kaikkiepelaajien kesken ja sekin tuli keissuille 4-2. Arvokkaita kokeiluja sisältänyt peli.

Peukut: *** Meri Virheetöntä ja rohkeaa pelaamista. Syötöt napsuvat lapaan eikä sinne päin.

** Assi Pirteän ykkösen pelin pyörittäjä. Hyviä syöttöjä ja rankkari sisään siististi.

* Jenni Aktiivista karvauspeliä ja varma rankkari.

10.10. SM-karsinta Jyväskylä

KalvKe-Classic 1-5 (0-1),(0-0),(1-4)

1-5 Mäksä (Jenni)

Hyvin lähti turnaus liikkeelle kuten kauden harjoitusottelut muutenkin. Puolustimme tunnollisesti mökkiä eikä vastustaja saanut luotua kovin kummoisia paikkoja. Laukaukset tulivat kaukaa ja ne Jellu napsi varmasti. Omat vastahyökkäyksetkin olivat teräviä, vaikka viimeistelyyn sitten jäikin parannettavaa…

Vastustajan maali tuli harmittavalla tavalla tuomarin kamalasta kömmähdyksestä… Pallo ulos päädystämme ja tuomari näyttää meille sisäänlyöntiä ja otamme vaihdon…yhtäkkiä tuomari vaihtaa suuntaa  ja vastustaja iskee maalin kun meidän tytöt vasta ryntäävät kentälle. ETTÄ OTTI PATTIIN! Kyllä tuomari sai kuulakin tauolla. Toisella jaksolla saimme sitten rankkarin, mutta Mäksän yritys jäi todella ponnettomaksi.

Viimeisessä erässä vastustaja kaunisteli numeroita, kun avasimme pakettia yrittäen aktiivisemmin maalia. Lopussa Mäksä teki lohdutusmaalin maalin edestä Jennin hyvän esityön jälkeen.

Peukut: *** Jellu Koppasi kaikki kiinni otettavat.

** Heli Haastoi aktiivisesti vastustajaa ja uurasti esimerkillisesti joukkueen eteen.

* Senja Nöyrää puolustamista ja syke huipussaan.

KalvKe-Happee 1-3 (0-1),(0-2),(1-0)

1-3 Senja (Heli)

Harmi, että se huono peli osui sitten juuri tähän matsiin, joka olisi ollut aivan voitettavissa. Tasaisessa pelissä pienet asiat ratkaisevat: Paras maalitykkimme Mäksä hyytyi täysin, Jellulle yksi vähän helpompi kaukoveto, maalin edessä pieni herpaantuminen ja omissa lukemattomissa maalipaikoissa (ylivoimat!)kädet jäätyivät ja näin vastustajalle tärkeät pinnat. Niin tavoitteemme eli karsintapaikka lipui jo lähes tavoittamattomiin. Senjan hieno veto ylivoimalla pelin lopussa oli vain kosmetiikkaa… Nyt jäi kyllä paska fiilis-ei voi mitään.

Peukut: *** Martta Pelasi varmaa puolustus peliä keskittyen huolellisesti omaan hommansa.

** Jenni Karvasi aktiivisesti. Vielä rohkeammalla karvauksella jatkossa useasti läpi.

* Assi Kunnon kohotessa tuleen taidotkin esiin.  Tunnollista puolustamistakin.

KalvKe-KihU 1-3 (0-1),(0-2)(1-0)

1-2 Heli (Assi)

Taas saimme ahdistettua KihUa tosissaan. Kaksoset Sennun ja Roosan vartiointiin ja muuten uhrautuvaa puolustusta. Nyt asettui puolustus haluttuun miesvartiointiin ihan itsestään. Kavensimme materiaaliakin kahteen ketjuun, sillä kaikilla kunto ei ollut vielä aivan kolmen ottelun vaatimalla tasolla ja Nooran jalatkin vähän temppuilivat. Vastustajan huipputaitavat yksilöt saivat kuitenkin tarvittavat maalit taottua, vaikka Heli onnistuikin heitä hieman pelottelemaan napattuaan Assin syötön maalin edustalta sisään. Paras pelimme Jyväskylässä! Tästä täytyy vaan parantaa parin viikon päästä Tampesterissa.

Peukut:   *** Sennu Paimensi taas kaksosia todella ansiokkaasti.

** Assi Usko omiin kykyihin kohdallaan. Uskalsi haastaa ja pelasi parhaan pelin tällä kaudella.

* Roosa Väsymätöntä varjostamista-LAURAMIRJALAURAMIRJALAURAMIRJA!

25.10. SM-karsinta Kaukajärvi TRE

Keihäs-KooVee 0-1 (0-1),(0-0),(0-0)

Voi hitonhitonhiton HITTO! Kun se ei mene niin se ei mene. Meille ratkaisevassa ottelussa SM-karsintoihin pääsystä pelasimme jälleen pintä virhettä lukuunottamatta loistavaa puolustuspeliä mökittämällä ja hyökkäyksiinkkin lähdettiin terävästi. Ekassa erässä olimme kolmasti yksin läpi ja jatkossakin paikkoja maalintekoon oli meillä varmasti vähintään yhtä monta kuin vastustajallakin. Kolmannessa erässä, kun tuntui, että emme millään saa vastahyökkäyksistä osumaa siirryimme pian karvaamaan kahdella ketjulla päädytä ja saimmekin aikaan melkoisen hässäkän, mutta emme kuitenkaan sitä tärkeintä eli maalia. Tosin vain voitto olisi meille riittänyt.  Nyt jäimme nuolemaan näppejämme.

Peukut: *** Jellu Pelasi taas elettömän varmasti. Ei virheen virhettä!

** Martta On kehittynyt kovasti. Tekee sen minkä osaa huolella. Asenne 100%!

* Niina Varman pakkiparin toinen pyörä. Hyvät nopeat avaukset.

Keihäs-NiceBandy Saarjärvi 8-1 (2-0),(2-1),(4-0)

1-0 Pipa (Mia)

2-0 Noora (Mäksä)

3-0 Jenni (Valma)

4-0 Heli (Senja)

5-1 Jenni (Mäksä)

6-1 Heli (Senja)

7-1 Mäksä (Noora)

8-1 Assi (Heli)

Näinhän siinä usein sitten käy- kun se turha jännittäminen lakkaa, niitä maaleja sitten tulee. Kyllä me niitä osataan tehdä, mutta rentous aiemmissa otteluissa puuttui. Ylivoima tosin ontui vieläkin. Ekassa pelissä Heli suti huteja ja tässä pyöritimme viisi minuuttia ilman maalia. Tosin nyt saimme jo vetoja aikaan. Sitä pitää vielä kehitellä. Nyt pelimme oli agressiivista ja vastustaja oli helisemässä ja selvä vastaantulija, vaikka pelkäsinkin voimiemme jääneen ekaan peliin- mitä vielä. Varsinkin Jennin 3-0 osuma oli makea! Valma heitti nopean sisäänlyönnin alle puolesta kentästä ja Jenni tempaisi maalin edestä namupassista ilmasta verkot tötterölle. Heli oli nyt tehokas ja pelasi muutenkin vahvasti. Pipa ja Katja rampautuivat ikävästi, mutta toivottavasti paranevat pian, sillä tällaisia joukkuepelaajia tulee pian ikävä. Ketjun kolmas lenkki Miakin oli pelissä useamman kerran nokikkain molarin kanssa, mutta rentous viimeistelystä vielä puuttui. Odottakaapa vain kun sekin saadaan kuntoon, niin sitten…

Peukut: *** Heli Nyt esimerkkinä porukalle. Todella vahvaa pelaamista.

** Valma Yhtesityö Tiinan kanssa toimi. Avaukset nopeita. Namupassi Jennille!

* Jenni Todella terävää karvauspeliä koko päivän. Hienot maalit!

29.11. Turku Kilosport

Keissu-NiceBandy  8-2 (5-0),(0-1),(3-1)

1-0 Jenni (Mäksä)

2-0 Mäksä (Valma)

3-0 Mia (Päivi)

4-0 Mäksä (Jenni)

5-0 Heli (Senja)

6-2 Senja (Niina)

7-2 Mäksä (Jenni)

8-2 Jenni

Eipä tainnut Saarijärven tytöt tietää mihin suuntaan poistua kaukalosta ensimmäisen erän jälkeen. Erä oli parasta keissupeliä tällä kaudella eikä pallo juurikaan omaan päähän ehtinyt. Tehokkainta oli kakkosketjun nopeat vastahyökkäykset, jotka puhkoivat NB-puolustuksen reikäjuustoksi kerta toisensa jälkeen. Ykkönenkin pyöritti peliä näyttävästi joskaan ei ihan niin tehokkaasti. Jenni oli elementissään ja nyt on pallot alkaneet löytää verkon perille mukavasti läpiajojen päätteksi, HIENOA!  Kolmonenkin teki upean maalin, jossa pirteästi pelannut ensikertalainen Päivi Riutta tarjoili namupassin Mialle, joka tälläsi pakin tontilta pallon komeasti ohi NB -vahdin.  Toisessa erässä asenne hieman löystyi ja mukaan tuli huolimattomuutta. Kolmanteen erään taas ruuvasimme asenteen kohdilleen ja tulosta alkoi tulla. Takaiskut tulivat nyt ykköskentälle ja etenkin Martta ja Niina varmasti ottivat tilanteista opikseen.

Peukut: *** Jenni Vastaiskupelimme ilmentymä. Homma toimii ja kohta ei tätä pitele enää kukaan!

** Mäksä Parin todella vaisun turnauksen jälkeen taas vanha kunnon MÄKSÄ!

* Päivi Ennakkoluuloton esitys ensikertalaiselta. Maalikin niin lähellä!

* Mia Pakin tontilla vakuuttava. Huikeasta passista Päivi karkumatkalle.

Keissu-KooVee 2-2 (1-1), (0-1), (1-0)

1-0 Niina (Assi)

2-2 Katja

Tässäkin pelissä keissut tarjosivat Kilosport-areenan yleisölle melkoisen trillerin. Avausmaali tasaisessa ottelussa oli esitys vahvuudestamme:vaparikuvio toimi taas! Hyvä maski ja kiertokuvio – Niinan hieno veto upposi ruuhkan läpi ja  molari tuskin näki palloa lainkaan. KooVeen annettiin tulla rauhassa meidän kenttäpuoliskolle ja mökkimme odotti organisoidusti ja kyttäsimme ahneena nopeita vastaiskuja.

Kahdesti vastustaja pääsi kuitenkin iskemään: ensin Mäksä pallonmenetyksestä ja sitten yksinkertaisesti upealla kääntövedolla, joka yllätti loistavasti pelanneen Jellun täysin.

Sitten se kolmas erä: Vastustaja alkoi pelaamaan näyttävästi aikaa ja pari minuuttia ennen loppua päätimme ottaa aikalisän. Vedimme hiukan henkeä ja siirryimme kahteen ketjuun. Vastustajan aikalisän jälkeen otimme pian maalivahdin pois ja Katjan kentälle kuudenneksi pelaajaksi. Mylly pyöritti melkoista hässäkkää vastustajan päädyssä, josta Katja pääsi sivaltamaan tasoituksen ja keissulauma ryntäsi tuulettamaan villisti vastustajan kenttäpuolelle tuomareiden nyrpistäessä nenäänsä . Loistonousu. Kannnattaa uskoa omiin mahdollisuuksiin loppuun asti. Lopun neljänkymmenenviiden sekunnin aikana oli molemmilla vielä tilaisuudet ratkaista peli, mutta toki tasuri oli varmasti oikea tulos hyvästä ja vauhdikkasta pelistä.

Peukut:   *** Jellu Takuuvarmaa työtä ja muutama upea pelastus maalinedustahässäkästä.

** Katja Loistava ratkaisumaali!

* Niina Ryhdistäytyi ekasta pelistä ja tempaisi komean maalin vaparista.

12.12. JATKOSARJA SAARIJÄRVI

Keissu-Karhut, Pori   7-0 (3-0),(3-0),(1-0)

1-0 Jenni (Valma)

2-0 Mäksä (Noora)

3-0 Heli (Assi)

4-0 Jenni (Mäksä)

5-0 Mäksä (Jenni)

6-0 Katja (Mia)

7-0 Assi (Heli)

Siitä jatkoimme, mihin Turussa jäimme. Pitkä bussimatka ei tuntunut terävää keissuryhmää painaneen, kun Karhut katselivat tyttöjen perävaloja. Sen verran vahvaa oli esitys, että Jellulle ei montaa torjuntaa ottelussa kertynyt.

Avausmaali syntyi uuden maalitykkimme Jennin komeasta yksilösuorituksesta, kun hän pyörähti kulmasta vapaaksi ja nappasi terävällä rannelaukauksella pallon etukulmasta maalin kattoon…VAU! Samalla vauhdilla painoimme kaksi erää hyökkäyksiä kohti vastapäätyä ja nyt tuntui, että huolellisen puolustamisen lisäksi olemme saamassa maalinteon juonesta kiinni. Viimeisessä erässä tarkoituksella säästelimme Tepsipeliä varten voimia ja omassa päässä vedimme tiukassa mökissä henkeä ja annoimme vastustajankin hieman pyöritellä. Hyvä ottelu meiltä ja Jellulle arvokas nollapeli.

peukut:  *** Jenni Onnistumiset ovat parantaneet itseluottamusta ja rannarikin alkaa olla jo tosi napakka.

** Mäksä Karhun likat eivät pysyneet liukasliikkeisen Mäksän iholla millään. Hyvät tehot.

* Mia Taas todella energinen esitys kolmosketjun laiturilta.

Keissu-TPS 93       3-1 (0-0),(1-1),(2-0)

1-1 Noora (Jenni)

2-1 Mäksä (Valma)

3-1 tm   Heli (-)

Olipa jännä ja tasainen matsi. Keskittyminen pysyi huolellisena lähes koko matsin ja keissupakka osoitti hyvää itseluottamusta, kun Jellun pieni ”hörppy” ei nippuamme sekoittanut. Puolustimme huolella ja pahoja vetoja tuli vain muutama. Toisessa päässä niitä oli varmasti enemmän ja mukavan vastaiskun päätteeksi iskikin Noora upeasti ranteella pallon tepsimaaliin molarin pään vierestä. Kolmannessa erässä alkoikin näyttää siltä, että kyllä me tää hoidetaan… Jellu napsi kaikki naapurivedot ja Mäksän komean punnerruksen päätteeksi pallon pompittua verkon perille fiilikset olivat katossa. Viime minuuteilla keissut puolustivat tunteella koutsin kiljuessa ohjeita ja niinpä se ratkaisumaali päästiinkin tekemään tyhjään tepsireppuun. Näin sitä ollaan tuulenhalkaisijana sarjan piikkipaikalla. Toivottavasti sama nöyryys pelissä säilyy…

peukut:   *** Noora Hieno maali ja fiilikset paremmaksi. Parasta puolustamista tänä vuonna. Asenne paranee…

** Tiina Terrieritiina painoi niska kyyryssä vastustajan iholle ja hoiti Valman kanssa tonttinsa hienosti.

* Meri Tulokkaalta hieno ennakkoluuloton ensiesiintyminen keissupakassa.

17.01.2010 Tampere Kaukajärvi

Keissu-TPS 2        3-0 (0-0),(2-0),(1-0)

1-0 Senja (Heli)

2-0 Heli (Mäksä)

3-0 Noora (Mäksä)

Hieman hermostuneissa merkeissä alkoi tämä ottelu, sillä yllättävän usein varamiehinen vastustaja pääsi kääntämään peliä keissupäätyyn eikä puolustusmuodostelma tahtonut pysyä kasassa. Syötöilläkin oli turhan usein  väärä osoite. Ykkösketju oli kuitenkin sen verran terävällä pelipäällä, että alkoi karvata entistä terävämmin palloa ja sai aikaan muutaman vaarallisen pyörityksen. Senja viimeisteli vapauttavan osuman Helin syötöstä ja vastustaja joutuikin rikkomaan paremmin liikkunutta keissupakkaa. Ylivoima pyöri mallikkaasti ja juuri kun vastustaja tuli täysilukuiseksi, antoi Mäksä syötön maalin takaa ja Heli kiskaisi komeasti pienestä kulmasta pallon maalin kattoon. Kolmannessa erässä Noora viimeisteli 3-0 maalin niin ikään pelatessamme ylivoimalla pakan keskeltä ohi hölmistyneen tepsimolarin. Hieno nollapeli, vaikkei esitys nyt niin kummoinen ollutkaan. Kolmosketjussa Päivi oli pirteällä pelipäällä ja jaksoi hienosti karvata vastustajan hieman epävarmoja pakkeja.

Peukut:     *** Heli Terävällä pelipäällä. Hyvää karvausta ja veto alkaa olla taas pelottavissa kuosissa.

** Senja Karvasi Helin kanssa pakit todella ahtaalle. Tärkeä maali ja monta pallonriistoa.

* Mäksä Loppuun asti yrittämistä, hyvä. Vielä kääntää selkänsä vetoa peittäessä?

Keissu-Happee    4-0 (1-0),(2-0),(1-0)

1-0 Valma (Mäksä)

2-0 Senja (Heli)

3-0 Jenni (Mäksä)

4-0 Mäksä (Valma)

Nyt oli jälleen sellaista peliä, johon viime turnauksessa pääsimme. Keissupakka oli omassa päässä tiivis perimmäisenä lukkona jo toisen nollapelinsä pelannut Jellu. Hyökkäyksiin lähdettiin terävästi ja useampi läpiajo ja tyhjä maali takatolpalta oli varaa hukatakin. Toisessa erässä hetkittäin sorruimme vastustajan perässä ryntäilyyn, mutta muuten peli näytti juuri tämän hetken huikeata keissuosaamista- ei me turhaan olla sarjan kärkipaikalla. Avausmaali syntyi mukavasti vain muutama sekunti ennen ensierän päättymistä. Pyöritimme peliä Happeepäädyssä ja Valma oli hiipinyt iskuetäisyydelle. Irtopallo pomppi sopivasti ja Valma  nappasi sen  komeasti nuotan perukoille, YES! Tämä sai keissuporukan uskomaan voittoon entistä varmemmin ja tiiviisti puolustettuamme kerta toisensa jälkeen ahdistelimme Happeemaalivahti Valènia pahoilla vedoilla ja läpiajoilla. Toisen maalin iski Sennu upeasti aivan maalin takaylämummoon- GOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOL!Yksi kauden upeimmista. Yhden läpiajon sentään onnistui Jenni päättämään tuloksellisesti vielä toisessa erässä Mäksän poimiessa jo päivän neljännen syöttöpisteensä! Loppunumerot Mäksä sitten viimeisteli takatolpalta Valman ja Nooran juoniman vaparin jälkeen. Jellu esitti kolmannessa erässä melko uskomattoman kypärätorjunnan, kun happeepelaaja oli iskemässä poikittaissyöttöä maaliin takatolpalta. NAPS! ja pallo päätyseinään. Loistopelit Jellu!

Kolmosketjukin pelasi tämän ottelun pirteästi ja loi useita hyviä maalipaikkoja, vaikkei niitä saanutkaan tuloksellisesti päätettyä tällä kertaa.

Peukut:        *** Valma Rohkeaa avauspeliä ja pakille komeat tehot. Tämän vuoden paras peli.

** Jellu Kaksi nollapeliä. Ei molarilta voi enempää vaatia.

* Päivi Pelasi pirteän ennakkoluulottomasti aktiivisessa kolmosketjussa.

Ulvila

Keissu-KooVee  4-4 (1-1), (2-1), (1-2)

1-1 Assi(Senja)

2-2 Assi (Heli)

3-2 Senja (Heli)

4-3 Heli (Senja)

Tähän todella tärkeään peliin eivät lähtökohdat olleet kovinkaan helpot, sillä Valma Ja Mäksä valitsivat mielummin joukkueen sijaan bilettämisen ja Niinallakin oli velvotteita rallimaailmassa. Jouduimme siis sekoittamaan hieman ketjuja, mutta asenteeseen tämä ”häiriö”  ei onneksi vaikuttanut, vaan keissut painoivat kentällä 100 lasissa. Vastustaja pääsi taas munkkimaalilla 1-0 johtoon vedon muutettua suuntaa omasta pelaajastamme. 1-1 tasoitus oli yksi kauden komeimmista, kun Sennu aikansa pyörittyään tempaisi pallon läpi kaiken pakkien takana juosseelle Assille, joka puolestaan veivasi molarin kaffebullalle ja sytytti samalla joukkueen kahta kovempaan taisteluun. Ykkösketju jatkoi vahvaa esitystään tempomalla vielä kolme maalia Assin, Sennun ja Helin maalatessa kukin kerran. Etenkin Helin kulmavaparista tekemä 4-3 maali oli hieno osoitus plokkaamisen tehokkuudesta (hyvä Sennu). Loppu olikin jo historiaa, sillä viimeiset kaksi ja puoli minuuttia kentällä olleet Katja ja Pipa syöttelivät omassa päädyssä vastustajan jähmetyttyä omalle puoliskolleen. Hassuinta oli se valitus, mitä he esittivät pelin jälkeen, sillä kukaan heistä ei edes yrittänyt karvata palloa.???? Hieno taistelu joukkueelta. Ainoana miinuksena mökin keskeltä tehty maali ja kaksi vaparimaalia (ne pitäisi peittää!).

peukut:   *** Senja Vain tätä peliä varten paikalla-loistava osoitus joukkuehengestä!

** Assi Upea maali ja muutenkin todella vahvaa pelaamista.

* Heli Täydensi hienosti liekeissä ollutta ykkösnyrkkiämme.

Keissu-Karhut    2-2 (0-1),(2-0), (0-1)

1-1 Assi (-)

2-1 Jenni (Päivi)

Sennun lähdettyä jäljellä oli  kutistunut ja väsynyt keissulauma. Ottelu oli odotetun vaikea ja meni monelta väkisin yrittämiseksi. Onneksi joukkueen kapteeni uskoi mahdollisuuksiin ja toisen avuksen katkaistuaan täräytti rystyltä 1-1 tasoituksen ja tuska alkoi helpottamaan. 2-1 maali syntyi pirteästi pelanneen Päivin syötöstä, joka tavoitti Jennin poikittaisjuoksusta ja taitavasti hän kiersikin molarin ja olo helpottui taas hieman. Lopussa aikalisällä painotimme tarkkaa pelaamista ja Setälän merkkausta, mutta hänpä pisti niskan kyyryyn ja juoksi ohi kolmesta pelaajastamme ja nappasi pallon Jellun ohi etukulmasta SHIT! Ei jäänyt tästä pelistä ihan paras fiilis… enemmän oli tarjolla. Lopun harmiksi Jenni väänsi nilkkansa aika pahan näköisesti.

Peukut: *** Päivi Jaksaa uskoa nöyrään työhön ja tekee pelissä toisensa jälkeen aina parhaansa.

** Sonja Jaksoi hoitaa oman tonttinsa tunnollisesti. Avasi peliä huolella.

* Assi Tehopelaajistamme lähimpänä omaa tasoaan. Kunto parempi kun alkukaudella.

8.2. harjoitusottelu Keissu-Dynamo  1-3 (0-1),(1-2),(0-0)

1-1 Pipa (Päivi)

Karmeaa katsottavaa. Joskus se homma vaan ei toimi ja silloin ei onnistu yhtikäs mikään. Tänään oli se päivä. Tekopaikkoja oli meillä varmasti enemmän kuin vastustajalla, mutta lopulta saimme aikaan yhden ainokaisen osuman. Tässä tulos, kun valmistautuminen peliin ei onnistu ja asenne oli useammalla vain sinne päin. Se ei tällä tasolla riitä. Tosin tunnustusta täytyy antaa vastustajan todella taitaville puolustajille. Kaksi heidän maaleistaan meni vielä todella helposti (toinen kimposi taas omista!). Näin tällä kertaa- nyt sopii unohtaa tämä peli ja nopeasti!

Peukut:   *** Pipa Yritti sytyttää joukkuetta omalla esimerkillään-TURHAAN!

** Roosa Puolusti Merin kanssa ilman takaiskuja.

* Päivi Taas todella kovaa yritystä. Miinuksena hukattu 1000$ tilanne.

28.2. Jyväskylä

Keissu-TPS 93  0-1 (0-0),(0-0),(0-1)

Todella tasaista vääntöä koko peli. Molemmilla tilanteita useammankin maalin tekoon, mutta etenkin keissun tilnteista olisi verkon pitänyt heilua. Muutaman kerran omassa päässä järki unohtui ja katse oli liiaksi pallossa ja vapaita pelaajia oli maalilla ilman vartiointia. Suureksi harmiksemme vastustaja iski laidasta 1-0 voittomaalin puoli minuuttia ennen päätösvihellystä. Lopussa saimme vielä hienosti tilanteen vastustajan maalille, mutta onnikaan ei ollut myötä. HITTO!

Peukut: *** Roosa Varmaa puolustuspeliä isossa roolissa.

**  Niina Hoiti tonttisna tunnolisesti eikä höntyillyt ylimääräistä.

*      Mia Rauhallista ja virheetöntä pelaamista. Maalipaikkoja hukkui…

Keissu-TPS 2    2-2 (1-1),(0-1),(1-0)

1-0 Mäksä (Mia)

2-2 Assi (Katja)

Tahmeaahan tämäkin peli oli. Oma maalinteko oli todella hukassa ja useampi namupaikka hukattiin. Vastustaja iski tehokkaasti ja taas maalin edestä ja mökin keskeltä- PERHANA!

Se on meidän haavoittuvin kohtamme ja se täytyy panna tukkoon Iittalan viikonloppua varten.

Peukut:   *** Assi Säilytti parhaiten tasonsa muuten aika aneemisessa porukassa. Tärkeä maali!

**  Katja Rauhallista ja varmaa pelaamista. Vedot olivat nyt pehmeitä.

*  Mäksä Tärkeä maali.

7.3. Iittala

Keissu-Happee     7-1 (1-0),(0-0),(6-1)

1-0 Heli (Senja)

2-0 Jenni (Noora)

3-0 Heli (Valma)

4-1 Noora (Jenni)

5-1 Jenni (Jellu)

6-1 Mäksä (Jenni)

7-1 Mäksä (Katja)

Aluksi pelasimme todella varmaa eikä kummalekkaan juuri maalipaikkoja siunaantunut. Sitten Sennu ja Heli iskivät komean maalin vastahyökkäyksestä. Toisessa erässä vastustajallakin oli useita vetoja ja muutama tosi namupaikka, mutta puolustus ja viimeisenä lukkona Jellu maalilla selvisivät takaiskuitta. Kolmannessa erässä alkoi kakkosketjun näytös. Takaisin ruotuun palannut Jenni taisi olla se kaivattu piristysruiske ja Happeeta alettiin viedä kun sitä kuuluisaa naapurin impeä! kaikki KUUSI maalia olivat hienoa katseltavaa ja runsaslukuinen yleisö sai mitä halusi- upean voiton! (Ja KUUSAMON  keikan!!!!!!!)

Peukut:  *** Jellu Näin varman maalivahdin edessä on menestyvän joukkueen hyvä pelata.

** Mäksä Pisti lopussa vastustajan aivan solmuun.

* Jenni Hieno paluu (2+2) vaikka vähän jalkaa aristikin.

Keissu-NiceBandy   3-2 (1-0),(0-2),(2-0)

1-0 Jenni (Mäksä)

2-2 Mia (Katja)

3-2 Heli (Roosa)

Vaikeahko oli asennoitua sarjan viimeiseen peliin, jolla ei ollut mitään merkitystä  sijoituksen kannalta. Alussa hermot pitivätkin hyvin, sillä vastassa oli sarja kovin ketju(liigaan karsivan naisjoukkueen ketju!). Saimme luotua myös muutaman napakan vastahyökkäyksen, joista sitten yhdestä Jenni sai väännettyä Mäksän syötön sisään, vaikka penkillä jo luulimme tyttöjen sössineen tilanteen. Hyvä näin, sillä avausmaali on aina tärkeä. Toisessa erässä ote alkoi lipsua ja keskittyminen usealla pelaajalla oli kovin puolittaista(jos edes sitäkään). Se näkyi ryntäilyinä omassa päässä ja huonona merkkauspelinä. Näin vastustaja iskikin kahdesti ja juuri siitä keskeltä maalin edestä!!!! Välillä Jellu oli jo ehtinyt ottaa yhden unelmaseivin takanurkalta.Nyt ei koutsille jäänyt muuta vaihtoehtoa, kun ottaa varhainen aikalisä, jotta joukkue saataisiin herätettyä. Samalla siirryttiin taas kahden ketjun ja kolmen pakkiparin systeemiin, joka toimi ekassa pelissäkin viimeisessä erässä mainiosti. Näin se peli saatiinkin taas balanssiin. Puolirajan läheisyydestä tuomitusta vaparista pakeiksi siirretyt Katja ja Mia värkkäsivätkin komean maalin Mian viuhuvan vedon painuessa vastustamattomasti ylämummoon kolmannen erän puolivälissä. Muutaman oman pään ahdingon jälkeen Heli päätti ottaa ratkaisijan roolin ja pitkän vaihdon päätteksi vähän kipeäkin tyttö punnersi keskeltä läpi kahden vastustajan vääntelyistä huolimatta ja ratkaisi voitto-osumallaan maukkaan päätöksen sarjassa. Nyt vaan odotellaan Kuusmon matkaa ja yritetään pitää yllä hyvää maalintekovirettä, joka oli jo hetken hukassa.

Peukut:   *** Heli Jaksoi kipeänäkin painaa esimerkillisesti. Hienoa.

** Mia Löysi paikkansa pakista ja homma toimi hienosti. Upea maali!

* Niina Todella huolellista pelaamista omassa päässä.

Aihe(et): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihin.

Kommentointi on suljettu.